JOHANNA. Kuka siellä?
YRJÖ. Tuo hupsu tyttö se vain on. Älkää pelästykö. Mitä asiaa?
HOMSANTUU. Mitäpä hupsun asioista. Tahdonhan vain ilmoittaa, ettei teillä enää Ristosta tule vastusta olemaan. Kyllä minä hänestä nyt huolen pidän. Hyvästi.
JOHANNA. Aikooko hän tehdä Ristolle pahaa?
YRJÖ. Vielä vain. Mitä tuon puolihullun puheista. Ja totta Risto pitää itsestään vaaria; ajatelkaa te omia asioitanne. Minä panen väkisin tämän kukkaron käteenne, ellette sitä hyvällä ota. Noin. Ja nyt teidän täytyy pennin päälle maksaa tuolle rouvalle kankaan hinta, ettei hän enää pääse solvaisemaan teitä. Ettekä saa näyttää noin pelokkaalta ja aralta. Olkaa vaan rohkea, ettehän ole mitään pahaa tehnyt. Tässä maailmassa täytyy pitää puoliaan, muuten ei tule toimeen.
JOHANNA. Hyvä teidän on sanoa, kun olette mies. Toista on meidän vaimojen. Mitä me voimme.
YRJÖ. Koettakaa, koettakaa kumminkin. Ihmisiä tekin olette, älkää unohtako sitä.—Tuollahan se ajaa pihaan taas. Ehkä on parasta kun minä menen pois. Hänen ei tarvitse tietää, että minulta olette rahat saanut. Hyvästi nyt Johanna. Älkää salliko hänen hyppiä nenällenne, muistakaa se. Olkaa kerran tekin miestä puolestanne. Lupaatteko?
JOHANNA. Minä koetan.
YRJÖ. No, hyvä. Minä lähden sitten.
JOHANNA (ottaa häntä vielä kädestä). Yrjö, Jumala siunatkoon teitä!