JOHANNA (änkyttäen). En—tiedä, missä se on.
HERRA VÖRSKY. Etkö tiedä? Etkö?
JOHANNA. En.
HERRA VÖRSKY. Entä jos antaisin sinulle pienen selkäsaunan? Ehkä sitten tiedät.
ROUVA VÖRSKY. Anna olla, Ville hyvä. Se tekee minulle niin pahaa.
HERRA VÖRSKY. Kyllä hänen täytyy saada vähän keppiä.
ROUVA VÖRSKY. Ei, ei, anna olla. Minun tähteni, Ville. Pelkään jo ilmankin pahoja seurauksia terveydelleni kaikista näistä mielenliikutuksista.
HERRA VÖRSKY. Mitäs tänne tulitkaan, kun kerran olet noin heikkoluontoinen. Olisit pysynyt poissa.
ROUVA HANHINEN. Herra Vörsky, minäkin rukoilen tuon kurjan puolesta. Hän tosin ansaitsisi oikein tuntuvaa kuritusta, ei se olisi liikaa ollenkaan. Mutta meidän olisi niin vaikea sitä nähdä.
HERRA VÖRSKY. Teillä naisilla on liian hellä sydän. No, olkoon nyt sitten. Saat kiittää näitä rouvia, että pääset selkäsaunasta. Vaan elä luule, että tämä juttu tähän loppuu. Oikeuteen sinut vedän. Saat sakkoa, että plaskahtaa. Ja sitten sinut vielä päälliseksi tuomitaan vankeuteen. Pannaan vedelle ja leivälle. Niin! Kahleissa saat istua, sen lupaan. Nähdään, tuletko toista kertaa pettämään parempia ihmisiä.