JOHANNA. Lapsiko otettaisiin minulta pois? Ei kuuna päivänä, minä en häntä anna. En vaikka koko maailma nousisi vastaan. Te olette julmia petoja.—Ei, ei, minä olen pyörryksissä, en tiedä enää, mitä puhun. Älkää pahastuko. Säälikää minua onnetonta.—Voi, niin, en ole muistanutkaan. Onhan minulla tässä rahaa, viisikymmentä markkaa. Puolta enemmän kuin kangas maksaa. Ottakaa ne, herra, ottakaa kaikki. Tehkää sovinto. Jumalan tähden, antakaa sydämenne heltyä. Mitä hyötyä teillä siitä on, jos minut panette vankilaan ja lapsen riistätte minulta. Hyvä armollinen herra, tässä on kahta vertaa enemmän kuin kankaan hinta on.
HERRA VÖRSKY. Sitä sanatulvaa! Noo, kuinka teemme? Sovitaanko? Ja otanko rahat? Sinä tiedät paremmin, riittävätkö vahingon korvaukseksi?
ROUVA VÖRSKY. Älä ota, ennekuin tiedät, mistä hän ne on saanut.
JOHANNA. En ole niitä varastanut, älkää pelätkö. Ottakaa, herra, vain.
Ei niitä kukaan tule teiltä perimään.
ROUVA HANHINEN. Minä aavistan jotakin.
ROUVA VÖRSKY. Minä myös, minä myös. Voi, voi, yhä kauheampaa, yhä kauheampaa.
HERRA VÖRSKY. Kuinka? Ettäkö—?
ROUVA HANHINEN Tuolla ihmisellä varmaan on muitakin pahoja tapoja.
HERRA VÖRSKY. Aa! Hyvin luultavaa. Mikä se mieskin oli, joka täältä äsken niin kiirehti meitä pakoon.
ROUVA HANHINEN. Sitäpä minä juuri. Uskokaa minua, häneltä nuo rahat ovat.