ROUVA VÖRSKY. Kuinka äärettömän huono moraali! Ville kulta, lähdetään pois! Minä rupean jo voimaan pahoin. Tuntuu kuin ilmakin olisi täällä saastunut. Voithan sitten oikeuden kautta vaatia häneltä kaikki saamiset.
ROUVA HANHINEN. Todella; ei täällä tee mieli olla kauemmin.
HERRA VÖRSKY. Niinpä me lähdemme. (Rouvat menevät.) Sinä kuulet meistä vielä, eukko.
JOHANNA (polvillaan). Herra, herra, hyvä herra, älkää menkö ilman sovintoa. Ottakaa rahat, vaatteet, kaikki mitä minulla on—
HERRA VÖRSKY (ovessa mennessään). Suus kiinni—portto!
JOHANNA. Ooh! ooh! (Lankee ensin suulleen, vaan nousee taas äkkiä ylös.) Portto, hän sanoi. (Katsoo kukkaroa kädessään.) Portto ja varas. (Viskaa kukkaron kauas lattiaan.) Onko jo Jumalakin minut hylännyt? Eikö apua, eikö turvaa missään maailmassa? Näinkö minua kaikki saavat sortaa ja polkea? Ja lapsenikin he ryöstävät. Oman kauniin poikani. Ei—kautta taivaan ja maan. Sitä he eivät tee. Risto tulee kotiin. Hän auttaa minua, hän on lapsen isä. Niin, niin! Häntä liikuttaa tämä onnettomuus, johon hän on minut saattanut, ja hän auttaa, hän puolustaa lasta ja minua. Kun hän vain tulisi pian. Tämä tuska—tämä hss—hiljaa! Ääniä kuuluu kadulta. Jo tulee—jo tulee.
TOPPO (laulaa, kulkiessaan ikkunan ohi porstuaan). Kultani minust' eron teki, teki toisen kanssa liiton. Enkä mä tuotakaan paljon surrut, nauroin koko viikon. (Tulee sisään). Hyvää päivää, kappa räivää! Älkää pahaksi panko, vaikka olen näin pienessä hutikassa. Olemme, näette, juoneet läksiäisiä.
LEENA-KAISA (tulee Topon jäljessä). Niin, oletkos kummempaa kuullut ennen, Johanna.
TOPPO. Tuohan se Leena-Kaisa minua tänne hilaa. Kertomaan terveisiä
Ristolta. Niin! Kultani minust' eron teki, toisen kanssa—
LEENA-KAISA. Olkaas tuossa ääneti, älkääkä noita renkutuksianne aina laulelko.—Ei sinun määräsi vielä ole täysi, Johanna parka. Nyt vasta pahin tulee. Jaksatko kuulla?