TOPPO. Mitä sinä puuhailet ja laittelet itseäsi niin hirveästi? Onko johonkin meno?
RISTO. Arvelin lähteä tästä Vapun luona käymään.
TOPPO (viheltää). Ku-ku-ku-ku-kuule! Vai Vapun luona. Ei vähä mitään.
Korkeallepa siat tänä vuonna tonkivatkin, sanoi Lillqvisti laissa.
RISTO. Ole sinä vaiti. Rohkea ruokansa hakee. Ei tiedä yhtään kuinka käy. Vaihdetaanpas nuttuja. Sinun on kumminkin siistimmän näköinen.
TOPPO. Saat sen. (Vaihtavat.) Mutta jo minä mahdan Matti olla, jos
Vappu sinusta huolii. En sitä ikinä usko.
RISTO. Ole uskomatta, ei siihen sinua kukaan pakota.—Voi, hitto! Ei täällä ole veden pisaraa missään, ja olisihan minun pitänyt kasvonikin pestä.
TOPPO. Kyllä minä haen vettä kaivosta. Onko sinulla pyttyä?
RISTO. Ei näy sitäkään. Katsele sieltä pihasta ja liiteristä, mistä vain saat astian tapaista käteesi.
TOPPO (menee).
RISTO (seisoo selin oveen ja katselee peiliin.) Ei kuulu Leena-Kaisaa takaisin. Lapsen hän siis kumminkin ottaa. Ja sittenpähän kumma lienee, ellei hän suostuisi myös isään. (Ovi aukeaa, Risto säpsähtää ja kääntyy.) No, joko se nyt tulee? Ei—Homsantuu.—Pahus!