Mutta aika vierii, kuluu, Luota äidin karkailee Pienokainen kasvanunna, Ulos mailmaan astelee.
Silloin äiti hartahasti Rukoileepi ainiaan, Askeleet ett' olis pojan Suodut hyväks isänmaan.
Lähteen lirinä.
Vaikka olen pienoinen, Onnea ei puutu; Yöt ja päivät lirisen, Eikä mielein muutu.
Taivaan valo suloinen Onpi mulle suotu; Kedon nurmi armainen Mulle majaks luotu.
Kukat Suomen lukuisat Puolelleni taipuu: Ilman linnut armahat Helmoihini vaipuu.
Kyllä talvi raivokas Mua sorteleepi: Kevät sentään armias Mua muisteleepi.
Vapahana juosta saan, Mikä mua estää? Kauvan nautin, nautin vaan, Kyllä kesä kestää.
Silloin Suomen pienoiset Luoksein tulla voivat, Heille aaltoin vienoiset Tervehdystä soivat.
Eeva ja Matti.