Hepo hevosein, Nopsajalkani, Näytä taitosi, Riennä kotiinpäin; Siellä lepoa Saamme nauttia.
Suomen kaarti 1877-1878.
Kun sota Turkinmaalla Jo riehui parhaillaan, Ja viattomain veri Vuos' siellä tulvanaan, Niin silloin miehet meidän Myös riensi rivihin, Ja moni isä jätti Nyt vaimon, lapsetkin.
Laps' kotinurkassansa Vuodatti kyyneleen; Pois läksi isä armas Kentiesi ijäkseen. Mut povehensa painoi Nyt äiti surunsa, Ja hiljemmin kuin ennen Hän kätki kaipuunsa.
Sodasta kuului sana: "Teidänpä kaartikin Muassa ottelossa Ol' Gorny Dubniakin, Kun vankka Suomalainen Se hakkas päälle vaan; — Mut moni sentään kaatui Sotahan ankaraan".
Ja toinen sana kertoi: "Kun yli Balkanin Kovassa pakkasessa Miehissä mentihin, Ei ollut leipää tarpeeks', Ei myöskään vaatteita, Vaan nälän, kylmän vaiheet Nyt saatiin kokea".
Sanoma kuului kolmas: "Miehenne joukottain Uhriksi taudin joutuu, Mink' ennättävät vain; Ja hiljallensa hiipii Jo kuolo monen luo, Ikuista rauhaa tarjoo Ja väsyneelle suo".
Sill'aikaa rauha tehtiin Ja sota lakkasi, Ja harventuneet rivit Kotihin palasi; Myös joukko meidän pieni Läks' paluumatkallen, Ja uupuneena saapui Se kotimäellen.
Ja Suomi armas jälleen Tervehti miehiään Ja tarjos kotilieden Palkaksi vaivan tään; Nyt vaimot, lapset sulki Syliinsä armaisen, Ja haavat sydämmitten Taas meni umpehen.
Lillin terveiset pääskyselle.