Vaan päivän helteestä kun sydän uupuu, Ja voimaa sua seurata jo puuttuu, Ma silloin teen, mit'en ma tahtoiskaan Ja vaivun syntiin synnist' yhä vaan.
Kyll' olen kurja ansioita vailla, Vaan käskystäsi tohdin lapsen lailla Sun luokses tulla, Totuus, Elämä, Sä sentään et voi mua hyljätä.
Oi, ole kanssani, kun myrskysäällä On sydän hukkumaisillansa täällä, Sä mua tue, neuvo, ojenna, Ja tietä oikeata osoita!
Oi, että Sulle uhrata ma voisin Mun elämäni kokonaan, niin oisin Ma onnellinen aina tääll', ja tuolla Elämän lyhykäisen tuolla puolla.
Kun sitten joutuu illan kultahetki, Ja päättyneet on päivän puuhasetki, Iloa, rauhaa tunnen, rinnassa Ja voimaa taivaallista povessa.
Koto.
Oi, koto armas, suloinen, Ma sydämessä laulelen Niin usein ylistystäsi, — Miks' en mä sitä sanoisi?
Sä annoit mulle elämän, Mull' olit suoja lapsuuden, Ens' askeleeni johdatit, Mua siipeis alla varjelit.
Kun äidin helmaan pakenin, Ol' siellä turva parahin; Hän poisti surut haikeat Ja silmäin taasen loistivat.
Ken oli isän vertainen, Niin ylevä, niin herttainen, Niin jalo, suora, vakava? En miestä moista tiennyt ma.