Mun sisarein ja veljeni, He kyllä kanssain riiteli; Mut kiista, sopu olivat Meill' aivan yhtä rakkahat.
Vaan päivät ovat lapsuuden Jo multa menneet maillehen; Nyt myrsky usein raivoilee Ja kodon rauhaa häiritsee.
Edestä kodon eläisin Ma mielelläni kauankin, Vaan isänmaa on kalliimpi, Sen eestä kuolla kelpaisi.
Väinämöisen soitto.
(Lauletaan kuin: "Djupt i hafvet på demantelfällen" j.n.e.)
Hongikossa sulo-ääni kaikkuu Väinön kaunihin kantelen. Kauvas soitto-säveleensä raikkuu Yli vuorien, vesien. Laulu voimallansa luonnon lumoaa, Surun, huolen, murheen yli voiton saa, Sointuisuutta se synnyttää Ja sydämiä kaikkein miellyttää.
Järven laineet hiljaan aaltoellen Esiin Vellamon kantavat. Tapiolan immet kainostellen Joka oksalle istuvat. Ilman sankaritkin alas laskeutuu, Pienet laululinnut myöskin kokoontuu, Eivät pedot nyt puutukkaan, Soittoa Väinämöisen kuullessaan.
Kaiku Suomen laulu, Suomen kieli Yli rakkahan isänmaan! Voittaos sä Suomen kansan mieli, Puoleks' ei, mutta kokonaan! Juurru kiinteästi joka sydämeen, Kasva siellä tammen lailla vitkalleen, Ole vapaa ja peloton, Sun voittos kerran loistavainen on!
Schweiz.
Oi, muistatkos sä, kuinka ain' asti pilvihin Kohoovat Alpit Schweiz'in kukkuloin valkoisin? Ja kuinka lumivyöryt uhkaapi matkaajaa, Ja kuinka "Rhône-Gletscher" sun mielees vaikuttaa? Sa muistat sen?