(Longfellow.)
On ilta pimeä, valju Ja ankara myrskysää. Kuin siivet valkean allin On aallon vaahtopää.
Vaan majassa kalamiehen On valo, mi tuikkivi, Ja lapsonen ikkunasta Merelle katsovi.
Hän likemmin ikkunata Vaan painavi kasvonsa, Kuin etsisi silmä kaukaa Kaivatun haahmoa.
Ja liikkuvan vaimon varjo Se huoneessa kuvautuu. Nyt levotonna se nousee, Taas istumaan laskeutuu.
Oi mitä raivosa myrsky Yön tullessa kertoilee, Kun kurjan ikkunan läpi Se lapselle haastelee?
Ja mitä raivosa myrsky Nyt äidille ennustaa, Kun puna poskilta poistuu Ja askeleet horjahtaa?
Joulusatu nälkävuotena.
Oli joulu-aatto. Keskellä lattiaa seisoi korkea joulupuu makuisineen, kynttilöineen. Äiti sytytti viimeiset kynttilät. Isä kutsuttiin sisään, sitten avattiin ovet ja sisään hyppäsivät lapset, ilo sydämessä, ilo silmissä. Tässä oli riemua, sen voit uskoa.
Samassa koputettiin ovea ja sisään astui pitkäpartainen joulu-ukko, keppi kädessä, säkki selässä. Lapset säikähtyivät ja vaikenivat.