"Tahdon ilmoittaa sinulle, eversti kulta, että aion pitää suuret pidot — sinun täytyy auttaa minua kutsumusluettelon laittamisessa".
"Hyvin kernaasti, sinun kauttasi olen onnellisin heinäsirkka maailmassa".
"Katsokaamme, ketä kutsumme", sanoi neiti Heinäsirkka, keinuen kukkaslehdellä. "Kiiltomadot, se on selvä, niitä rakastetaan joka paikassa, ne ovat niin loistavat… vähän huikentelevaiset, se on tosi, mutta suuressa arvossa".
"Niin, kiiltomadot kutsutaan", sanoi eversti.
"Hyvä, ja Perhoset ja Koimadot; mutta harmittava on, että Koit ovat niin ijankaikkisesti lukuisaa sukua, ja kun kutsuu sellaista perhekästä väkeä, niin voipi olla varma siitä, että ne kaikki tulevat. Kuitenkin, jos kerran kutsuu Perhoset, niin ei voi olla Koitakaan kutsumatta".
"Vanha rouva Koi sairastaa vatsakuumetta", sanoi eversti, "se pidättää ainakin kaksi taikka kolme hänen tyttäristänsä kotona".
"Mitä eukolle nyt on tullut?" sanoi neiti Heinäsirkka; "enhän ole ikinä kuullut hänen ennen olleen kipeän".
"Hän on epäilemättä syönyt liian paljon, Huhu kertoo, että hän ja hänen sukunsa ovat syöneet kokonaisen kärpännahkaisen turkin viime kuussa, eikä se tietysti hyvää vaikuttanut".
"En ymmärrä, kuinka Koit voivat olla niin ahneita, kuin ovat", sanoi neiti Heinäsirkka jonkummoisella ylenkatseella, "Minä en voisi koskaan syödä vanhoja turkiksia, niinkuin ne tekevät".
"Se huomataan kyllä koko sinun hienosta olennostasi", sanoi eversti; "sen näkee selvästi, ett'ei mitään niin sivistymätöntä ja aineellista ole milloinkaan ollut sinun aistisi mukaista!"