Siellä saivat vanha herra ja rouva Sirkka poikineen, tyttärineen lämpimän ja miellyttävän kodin, ja kun tuuli vinkui ulkona ja suhisi puiden latvoissa, silloin Sirkkojen oli tapana viserryksellänsä tervehtiä mökin isäntää, kun hän illalla, päivän työstä väsyneenä, lumisena astui sisään, taikka emäntää, kun hän tuli, vasu täynnä ruokavaroja käsivarrellansa.
"Pii, pii, pii! kuka huutaa pii, pii?" oli pienen Heikin tapana kysyä.
"Se on pieni, siivo sirkkamme", vastasi silloin äiti, "joka tarkoittaa parastamme ja laulaa meille silloin, kun ulkona on kylmä ja sataa lunta". —
Siis, kun jo aikaa sitten neiti Heinäsirkasta ja hänen viheriäisestä leningistänsä ei enää ollut jälkiäkään jäljellä, oli tuo huolekas Sirkka luonut itselleen hauskan kodon.