"Tarkastelepas edes heidän väriänsä. Yksin tämä seikka jo ilmoittaa heidät".
"No", sanoi eversti, "kyllä nyt jo ymmärrän tarkoituksesi. Mutta suo minulle anteeksi, minä olen elänyt ulkona maailmassa enkä vielä ole omistanut teikäläisten mielipiteitä".
"Tahdon siis ilmoittaa sinulle", vastasi neiti Heinäsirkka, "ett'emme tunnusta muita rajamerkkejä paitsi niitä, jotka luonto itse on antanut s.o. värin; ja sehän on Luojan oma määräämä. Ymmärrätkös?"
"Kyllä, mutta kuka sen määrää, mikä väri paras on?"
"Sehän on omituinen kysymys! Eihän lie toki epäilyksen alaista, että meidän se paras on. Kaunis, ruohonpäinen väri, semmoinen kuin heinäsirkoilla, on juuri se, joka ilmoittaa aristokraatillista (ylhäissukuista) alkuperää. Mutta me olemme kuitenkin liberaaleja (vapaamielisiä). Me pidämme kanssakäymistä Koimatojen kanssa, jotka ovat harmaita, Perhosien kanssa, jotka ovat kirjavia, Kuoriaisten kanssa, jotka ovat keltaisia ja ruskeita; mutta seura-elämä muuttuisi liian kirjavaksi, jos rakentaisimme tuttavuutta Sirkkojen kanssa, jotka ovat niin ilkeän loankeltaisia. Asia on se, että korkeasukuiset tarvitsevat säätyluokan, jota voivat arvostella korkeasta asemastansa, ja ell'ei Sirkkojen väri olisi niin ruma, emme heitä sortaisi, sillä jokainen tietää, että ne monessa kohdin ovat taitavammat kuin me. Heillä on paljon taipumusta soitantoon ja tanssiin, heillä on hyvä käsitysvoima, he oppivat helposti ja he pääsisivät pian yhteiskunnan korkeimmille kukkuloille, jos vaan päästäisi heidät kiipeemään, mutta väri on heille esteenä. Niinkauvan kun me olemme viheriäiset, on meillä etu-oikeus, jota ei voi riistää meiltä. Ymmärrätkös?"
"Täydellisesti", vastasi eversti.
"Tuo rouva Sirkka, joka äsken oli täällä, soittaa kuitenkin erin-omaisen hyvin ja samaten hänen miehensä; voisimme siis käyttää heidät orkesterissamme".
Neiti Heinäsirkan paali pantiin toimeen ja osanottajat tanssivat auringon laskusta sen nousuun asti; mutta Heinäsirkat, Hyttyset, Kuoriaiset, ja lukuisa Sirkkaorkesteri pitivät semmoista melua, että pastori Kottarainen, joka samassa piti saarnaa muutamille kuuntelijoille, julisti, että hän seuraavaa kokousta varten kirjoittaa ankaran esitelmän tanssia ja melua vastaan.
Kelpo pappi piti sanansa, mutta oli mahdoton hillitä Heinäsirkkain ja heidän ystäviensä rajatonta iloa, joka pitkitettiin joka yö siksi, kun ukko Halla, syyskuun alussa, rupesi valtaansa.
Neiti Heinäsirkka raukka hopeatäplikkäässä, viheriäisessä silkkileningissään oli Hallan ensimmäisiä uhreja ja putosi maahan useampien kumppaniensa kanssa, jotka kaikki haudattiin lakastuneen lehtiläjän alle. Kelpo Sirkkaperhe pääsi kuitenkin ukko Hallan kourista, se kun pakeni hyvissä ajoin uunin taakse erääsen sievään mökkiin, joka suven kuluessa oli kokoon kyhätty.