— Niiden, jotk' eivät tee työtä, käypi olla syömättä, mutta sinä, poikaseni, et saa istua jouten kädet ristissä, vaikka lämmin onkin; sinä et saa hyvin nukutuksi, jos vatsasi on tyhjä.
Nuorukainen loi katseen helteiseen komeroon, josta hänen sänkynsä näkyi. Siellä mahtoi olla vaikea nukkua, vaikka ovi jätettäisiinkin auki. Kuitenkaan hän ei mitään virkkanut, hänen ei ollut tapanaan valittaa.
Augustine, perheen ainoa tytär, riisui eteisen takana vaatteet yltään ja laski hiljaa maata isoon sänkyyn, jossa hän äitinsä kanssa nukkui ja jossa Genevièvelläkin tähän saakka oli ollut makuutilansa. Muut lapset, sekä suuret että pienet pojat, nukkuivat jo kaikki perimmäisessä kammiossa. Äiti siirteli pois astiat paikoilleen.
— Sanokaapa nyt, äiti, mitä tämä kaikki merkitsee, ja mistä tuo kummi on ilmaantunut, josta en koskaan ennen ole kuullut puhuttavan.
Rouva Marceau istui poikansa viereen, joka oli selkä sänkyyn päin käännettynä. Hän puhui niin hiljaa, että Augustine, joka koki pysyä valveillaan, saadaksensa jotakin kuulla, ei voinut muuta käsittää kuin joitakuita yksityisiä sanoja, joissa ei ollut keskinäistä yhteyttä. Mutta yht'äkkiä hän kavahti ja kyykistyi seinää kohti, että luultaisiin hänen nukkuvan, jos tultaisiin häntä katsomaan. Jacques oli äkkiä noussut istualtaan ja sanoi äänellä, joka oli kaukaisen ukkosenjyrinän kaltainen:
— Olenko teitä ymmärtänyt?… — Onko mahdollista?… Kuollessaan hänen äitinsä uskoi hänet meidän haltuumme… ja te olette hänet myynyt…
Rouva Marceau ei vastannut. Nuo viimeiset sanat musersivat häntä. Ei tuo ajatus ennen ollut hänen mieleensä johtunut.
— Enpä minä olisi voinut tuommoista teistä uskoa… Kun ette sanaakaan siitä minulle virkkaneet, ettekä minulta neuvoa kysyneet!… Te olette kohdellut minua ikäänkuin lasta, ja kuitenkin minä nyt olen perheen päämies.
— Voi, poikani, sinun tähtesi minä sen tein. Sinä tapat itsesi tuolla ylöllisellä työnteolla, etkä sinä ajan pitkään jaksa niin monta henkeä elättää. Eikö ole sinulle helpoitusta, kun yksi syöjistä on pois? Kaksi neljännestä hyyrystä on maksamatta, jopa pian kolmaskin; me emme koskaan ennen ole olleet näin ahtaalla. Silläpä minä noin mieletön olinkin… Ja sinun tähtesihän minä sen tein… vaimoparka vielä kerran matki, ikäänkuin rauhoittaaksensa itseään.
— Olisitte kuitenkin ensin minulta kysyneet, Jacques kolkosti sanoi.