— Ei hän olisi saattanut paremmin onnistua, vaikka hän olisi varsin minua varten tehty, hän sanoi.
Yksi seikka lapsessa ei kuitenkaan ollut hänelle mieleen: sillä, näet, oli järkähtämätön ja armahtamaton johdonmukaisuus päätelmissään. Genevièvellä oli omituinen tapa ymmärtää kaikki neuvot ja opetukset juuri sanain mukaan, johtaen niistä kaikenmoisia päätöksiä. Tuo oli vaivalloinen tapa, joka osoitti, kasvatti-äiti ei voinut olla sitä myöntämättä, tytöltä puuttuvan älyä vivahduksia eroittamaan. Hän milt'ei pelännyt opettaa, tälle lapselle evankeliumin käskyjä, koska niiden käytännöllinen noudattaminen olisi siitä välttämätön seuraus.
— Sinun pitää rakastaman lähimmäistäsi niinkuin itseäsi, hän eräänä päivänä oli opettanut.
— Onko tuo köyhä mies meidän lähimmäisemme? Geneviève samana päivänä, kysyi, nähdessään sokean miehen, joka tien ohessa heille hattuansa kurotti.
— On kaiketi, vastasi rouva de Préal, mitään aavistamatta.
— No, kuinka te vaan yhden sou'n hänelle annatte, vaikka teillä on niin paljon kauniita rahoja kukkarossanne? Teidän tulee panna ne tasan…
— Se on mahdotonta, lapsikuita. Silloin meillä pian ei olisi mitään jäljellä, ei itseämme eikä muita varten.
— Mitä sitte! Olisi kai silloin muita, jotka teitä auttaisivat, koska te heidän lähimmäisensä olette.
Tuolla tavalla Genevièven oli tapana ratkaista kaikkia vaikeita kysymyksiä.
Rouva de Préal hymyili, mutta oli kuitenkin hiukan suutuksissaan tuosta itsepintaisuudesta.