— Lapsi ei ole muiden ikäistensä lasten parissa, hän itsekseen sanoi: hän on liiaksi jätetty omien ajatustensa valtaan.
Mutta linnan läheisyydessä ei ollut ainoatakaan perhettä, jolla olisi yhtä pieniä lapsia ollut, niitä oli vaan naapurikylässä, vaan ne olivat talonpoikais-lapsia, eivätkä siitä syystä sopineet Genevièven kanssa seurustelemaan. Kaukaa hän joskus kadehtien heitä katseli; mutta eihän tuommoisia lähimmäisiä saisi rakastaa muuta kuin etäältä, sen hän jo oli oppinut. Ei hän saanut heitä lähestyä eikä puhutella, vaan hänen täytyi tyytyä siihen, että sivumennen sai heille hymyillä. Nämä, jotka eivät osanneet aavistaa, kuinka mielellänsä hän olisi ottanut osaa heidän leikkeihinsä, katselivat jonkunmoisella vihalla tuota "pikku ryökinää," kun hän hoitajansa kanssa oli kävelemässä, taikka linnan komeissa vaunuissa ajoi heidän, ohitsena.
Kun Geneviève oli täyttänyt seitsemännen vuotensa, muutti rouva de Préal Parisiin. Silloin lapselle alkoi uusi elämä, joka nähtävästi milt'ei kokonaan eroittanut häntä entisyydestä. Hän sai Lalande-nimisen opettajattaren, jonka ainoana peri-aatteena ja vaikuttimena oli rakkaus sääntöihin ja laadulliseen käytökseen, sekä viha kaikkea rahvasmaisuutta vastaan. Hänen oppilaansa halpa syntyperä oli alati hänen muistossaan ja teki hänet kahta vertaa ankarammaksi kaiken suhteen, joka soti hänen soveliaisuuslakejansa vastaan.
Neiti Lalanden seuraamana Geneviève sai ottaa osaa noihin muodikkaihin oppi-jaksoihin, joissa lapsen kunnianhimoa niin ylenmääräisesti yllytettiin, ettei sillä enää ollut muuta kuin yksi ainoa ajatus: olla ensimäisenä. Myönnettävä on, että tämä oli Genevièvelle helppo asia, taikka ainakin mahdollista. Hän oli opettajien lemmikki ja eli jonkunmoisessa kuumeentapaisessa innostuksen vimmassa, jonka tuo alinomainen ylistys oli vaikuttanut. Ja rouva de Préal oli yhä kiitollisempi Jumalalle, joka näin ihmeellisen lapsen oli hänelle antanut.
Kuitenkin hänen ensimäisen lapsuutensa muistot joskus vieläkin joutuivat Genevièven mieleen, mutta yhä hämärämpinä ja sekavampina. Nuo kysymykset, joita hän ennen niin yksinkertaisesti oli ratkaissut, tulivat vielä hänen ajatuksiinsa, kun hänellä väliin oli miettimisen aikaa. Varsinkin sunnuntaisin nuo selittämättömät surumielisyyden ja milt'ei epätoivon tunteet häntä vaivasivat. Hän tunsi itsensä yksinäiseksi maailmassa, vielä yksinäisemmäksi kuin nuo lapset, jotka hän näki kulkevan katua pitkin leipäänsä kerjäämässä; ja silloin hän, ikäänkuin vaivataksensa itseään, senkin seitsemän kertaa mielessään matki, ettei rouva de Préal ollutkaan, hänen oma äitinsä ja että hän tahtoi tavata oman äitinsä.
Hän karttoi tarkoin ilmoittaa näitä ajatuksia neiti Lalandelle, joka ei rouva de Préalin luona asunut, vaan ainoastaan arkipäivinä tuli sinne, antaen sunnuntaina oppilaallensa vapauden olemaan mielensä mukaan joko iloissaan tahi murheissaan.
Felicietä kohtaan Geneviève ei ollut yhtä umpimielinen.
Kun hän eräänä päivänä oli tämän kanssa kävelemässä, tuli heitä vastaan kaksi huonosti vaatetettua lasta, jotka toinen toistansa kädeltä taluttivat.
— Minä tahdon heitä syleillä, hän huusi.
Ja ennenkuin Felicie ehti häntä estää, olivat lapset kummastukseksensa saaneet koko joukon suuteloja tuolta samettiin verhotulta pikkuryökynältä.