Koko pitkän yön hän kuuli äitinsä kuivaa rykimistä ja raskasta hengittämistä. Pari kertaa se ikäänkuin kuumeen hourauksissa rupesi puhumaan, sitten alkoi valittaa.
Jacques nousi vuoteeltansa ja hiljaa lähestyen kysyi, oliko äiti kipeä; vaan tämä vastasi, ett'ei mikään häntä vaivannut, paitsi unettomuus, ja käski pojan vaan olla huoletta.
Sitten hän ei muuta kuullut kuin pidätettyä yskimistä joskus vaan. Viimein hän meni nukuksiin ja näki unta, että Geneviève oli puutarhaan kätkettynä ja hän pensaitten välistä oli häntä etsivinään, kuitenkaan muuta näkemättä kuin hänen hameensa liepeen, joka kuun säteeltä haamoitti. Yht'äkkiä puutarhan vartija oli astuvinansa hänen eteensä, sanoen äreällä äänellään: Menkää muualle päätänne selväksi makaamaan; tämä puutarha ei ole teitä eikä teidän vertaisianne varten!
Ja kun hän piti vastaan, koska ei mielellänsä olisi lähtenyt tästä paikasta, jossa toivoi tapaavansa pikku kuningattarensa, niin röyhkeä vartija, löydä muksahutti häntä päähän, josta hän paikalla heräsi.
Aurinko oli jo aikoja sitten noussut, ja myöhästymisen pelkoon hän unhotti unelmansa.
V.
Lauvantai-iltana Lebeau ystävällisesti löi Jacquesia olalle.
— Huomenna siis, hän sanoi.
Koska hänellä ei ollut parempaakaan tarjona, niin hän suostui toverinsa pyyntöön, vaikka hänen ei niin erittäin tehnyt mieli mennä tätä katsomaan.
Hän kummastui, nähdessään toverinsa kodissa vanhanpuoleisen naisen ja nuoren tytön, sillä vaikka hän ei ollut tuota asiaa niin suuresti ajatellut, niin hän kuitenkin aina oli luullut, että Lebeau oli vanha poika.