— Sinne mihin lähetetään.
— Voi, poika poloinen, sanoi Lebeau, ettekö te milloinkaan tule ymmärtäväisemmäksi? Ettekö koskaan rupea tulevaisuuttanne ajattelemaan? Mimmoista tuo teidän elämänne on? Teitä lähetetään yhdestä paikasta toiseen, teillä on senkin seitsemän ammattia, teitä katselkaa epäluulolla, teitä vainotaan ja hyleksitään, ikäänkuin mikä heittiö olisitte, ja kuitenkin te olette kelpo mies ja työssänne taitava. Teillä ei ole kotia… ei lepoa… ja mikä lopuksi tulee? Sydäntäni oikein kirvelee kun rupean sitä ajattelemaan.
— Oma valitsemani kohtalo tämä on, Savigny vastasi, eikä minulla siis liene syytä siitä valittaa. Minä en kaipaa lepoa, kotia enkä onnea, niin kauan kuin veljeni kärsivät vaivaa, kidutusta ja sortoa, eivätkä edes tiedä, onko heillä oikeutta nousta kapinaan. Se on täysi tosi, että ylenpalttinen kurjuus on huumaavaa laatua, koska se kuolettaa oikeuden tunnonkin. Minä kuljen paikasta paikkaan, missä vaan ihmiset enin kärsivät ja eduttominta työtä tekevät. Yhdessä heidän kanssansa teen työtä, heidän kanssansa kärsin ja usein yksi ainoa sana riittää heitä heidän välinpitämättömyydestänsä herättämään.
— Ja silloin he tulevat entistänsä vielä onnettomammiksi.
— Mitäpä siitä! Tuleehan heistä miehiä, sen sijaan, että ennen olivat lapsia Sitä paitsi minä puhun heille lohdutustakin. Minä sanon heille: Jos te tahdotte, niin voipi tulevaisuus tulla entisyyttä paremmaksi. Me teemme työtä teidän hyväksenne, mutta tarvitsemme myös teidän apuanne; tärkeätä on, että kaikki tähän pyhään toimeen ryhtyvät. Eihän vankeja voi pelastaa vastoin heidän tahtoansa, ja ennenkuin heidät vanki-kopista laskee, täytyy heidän päivänvaloa katsoa, muutoin eivät heidän silmänsä voisi sitä kärsiä.
Hän lausui nämä sanat vitkalleen, matalalla yksitoikkoisella, milt'ei jäykällä äänellä. Puheesen sekautumatta, Jacques häntä kuunteli. Hän oli tarttunut lakkiinsa, lähteäksensä pois, ja odotti hiukan hämillään sopivaa tilaisuutta.
— Älkää vielä menkö, sanoi Lebeau hänelle.
— Minä pelkään olevani teille vaivaksi.
— Ette millään muotoa. Tämä Savigny-ystävämme on aineellinen mies, mutta täytyy tottua hänen puhetapaansa. Katsokaa, tuolla ylhäällä minulla on vielä useampia kirjoja, joita ette ole nähnyt. Ne ovat matkakertomuksia. Minä en eläissäni ole käynyt Saint-Denis'iä, Pantiniä tai Versaillesia edempänä; mutta noiden avulla minä nojatuolissani istuen olen aivan ilman maksutta, vaaratta ja väsymyksettä, mitä mukavimmalla tavalla monta kertaa matkustanut ylt'ympäri koko maanpiirin. Voiko sen parempaa itsellensä toivoa? Tai mitä te, Savigny-veikko, tuumaatte?
— Teillä on onnellinen luonne.