— Luuletteko hänen olevan todellakin kipeän? Céline kysyi.
— Hän on heikko ja kovin muuttunut. Ennen hän oli työssään väsymätön, mutta nyt hän ei kykene juuri mihinkään. Tästälähin sisareni täytyy ruveta taloutta hoitamaan.
Se tekee hänelle hyvää, sanoi rouva Gregoire.
Céline pysyi miettiväisenä, ja Jacquesin mennessä hän uudestaan pyysi:
— Koettakaa nyt tuoda sisarenne tänne. Jacques oli kahden vaiheella.
— Ehk'ei hän olisikaan teille mieliksi… Ette kuitenkaan saattaisi hänestä pitää.
— Kyllä minä hänestä pidän, vastasi tyttö uskaliaasti.
Seuraavana sunnuntaina Jacques tuli, tuoden muassaan Augustinen, joka hiukan hangotteli, hiukan ujosteli, mutta oli kuitenkin mielissään ja ylpeänä kutsumuksesta sekä kauniimpiin vaatteisinsa puettuna. Céline otti häntä tyynellä kohteliaisuudellaan vastaan, ja rouva Gregoire sai hänet pian liiaksikin tutustumaan.
Augustine ihaili kukkasia ja julisti, että hän ennen tekisi niitä kuin sikarreja.
— Se onkin paljon hauskempaa työtä, ja silloin saisitte olla äitinne luona.