(Kaikki istuutuvat.)
PHILAMINTE.
Pian rientäkää jo herkkunne meille tuomaan.
TRISSOTIN. Kun noin ma kaivattavan runon ruokaa huomaan, vähän silloin on kahdeksan säettä pöytään tuoda, ja siis lie suotu mun lisäksi epigrammin — tai madrigaaliks sen sanoisin oikeammin — etutarjokkeena täss' eräs sonetti liittää, jota muuan ruhtinatar on suvainnut kiittää. Se on Attikan suolalla maustettua ruokaa, ja toivon, että te ehkä pidätte siitä.
ARMANDE.
Oo, epäilemättä.
PHILAMINTE.
Pian se kuulla suokaa.
BÉLISE (keskeyttäen Trissotinin, aina kun tämä yrittää lukea).
Mun käy sulo väristys pitkin jo selkäpiitä.
Ma runoja rakastan yli kaiken muun,
ja semminkin, kun ne tehty on sievin riimein.
PHILAMINTE.
Jos puhumme yhä, ei hän saa vuoroa suun.
TRISSOTIN.
So…
BÉLISE.
Hys, Henriette!
ARMANDE.
Suokaa jo alkaa viimein!