HARPAGON (yksin). Tuo palvelija lurjus on minun surmani, enkä tahdo enää tuota hävytöntä koiraa nähdä. Totta tosiaan! Löytyneekö suurempaa tuskaa kuin vartioida suurta rahasummaa. Onnellinen se, jonka omaisuus on varmasti lainattu, ja joka ei tallenna tykönänsä enemmän kuin mitä juuri käsirahana tarvitsee! On kerrassaan työlästä kun omassa talossaan pitää keksiä luotettavia kätköpaikkoja; rauta-arkkujani minä näet epäilen enkä voi niihin milloinkaan luottaa. Ne ovat todellakin oikeita varkaan syöttejä, joihin aina ensiksi tartutaan.
VIIDES KOHTAUS.
Harpagon. Elise ja Cléante (puhuvat keskenänsä näyttämön perällä).
HARPAGON (luullen olevansa yksin). Mutta enpä tiedä sittenkään oliko tuo oikein viisaasti, kun kaivoin puutarhaan nuo kymmenen tuhatta taaleria, jotka eilen sain. Kymmenen tuhatta kultarahaa on liian suuri summa kotona säilytettäväksi. (Erikseen, huomaten Elisen ja Cléanten.) Herra hallitkoon, olinpa puhua itseni kiikkiin! Intoni oli minut vallata, ja luulenpa ajatuksissani puhuneeni aivan kovaan. (Cléantelle ja Eliselle.) Mitä nyt?
CLEANTE. Ei mitään isä.
HARPAGON. Oletteko seisoneet siinä kauankin?
ELISE. Vast'ikään tulimme.
HARPAGON. Te kuulitte?
CLEANTE. Mitä isä?
HARPAGON. Tuossa — — —