CLEANTE. Varsin hyvästi, mutta tietämättä kuka olen, ja se se oli joka äsken hämmästytti Marianea.
HARPAGON. Oletko ilmoittanut hänelle rakkautesi ja aikeesi mennä hänen kanssaan naimisiin?
CLEANTE. Se on tietty, ja olenpa jo puhutellut hänen äitiänsäkin.
HARPAGON. Onko hän kallistanut korvansa ehdotukseen?
CLEANTE. On, varsin kohteliaasti.
HARPAGON. Ja vastaako tyttö rakkauteesi?
CLEANTE. Jos saan päättää käytöksestä, niin hänessä asuu jommoinenkin lempeys minua kohtaan.
HARPAGON (hiljaa erikseen). Onpa hyvin hupaista kuulla moista salaisuutta, mutta sitäpä olen pyytänytkin. (Ääneen.) No, tiedä siis poikaseni. Asia on sillä lailla että sinä saat kun saatkin luopua rakkaudestasi, sekä heittää sikseen kaikki puuhasi tytön suhteen, jonka minä otan itselleni, sinä saat naida puolestasi sen, joka sinulle määrätään.
CLEANTE. Vai niin, isä, sillä laillako te leikittelette minun kanssani! No hyvä! koska asiat ovat näin, niin vannon teille ett'en luovu rakkaudestani Marianea kohtaan, kaikki tahdon koettaa voittaakseni itselleni teiltä Marianen, ja jos teidän puolellanne on äidin suostumus, niin on minulla toisia voimia, jotka taistelevat minun puolestani.
HARPAGON. Mitä, sinä lurjus! Sinä uskallat ruveta risteilemään minun polkujani.