Argante. Päivää, Scapin.
Scapin. Poikanne naimisjuttu kai pyörii päässänne?
Argante. Myönnän kyllä, että hän on tuottanut minulle suurta mielipahaa.
Scapin. Niin, elämä on täynnä vastoinkäymisiä. Parasta on aina olla valmis ottamaan niitä vastaan. Kuulin kerran, siitä on jo pitkä aika, erään viisaan miehen lauseen, joka sitten aina on pysynyt muistossani.
Argante. No?
Scapin. Että niin pian kuin perheenisä on kotoa poissa, täytyy hänen ajatella kaikkia ikäviä mahdollisuuksia mitkä häntä palatessaan voivat kohdata: ajatella, että hänen talonsa on palanut, rahansa varastettu, vaimonsa kuollut, poikansa raajarikkona, tyttärensä vietelty, ja pitää sitä, mikä ei ole tapahtunut, suurena onnena. Minä puolestani olen aina käytännössä noudattanut tätä filosofiaa, enkä koskaan ole palannut kotiin olematta valmis vastaanottamaan vihaiselta herraltani soimauksia, loukkauksia, potkuja, keppiä, piiskaa. Mikä ei ole tapahtunut, siitä olen kiittänyt kohtaloa.
Argante. Aivan oikein. Mutta tuota kirottua naimista, joka ehkäisee meidän tuumamme, en voi kärsiä ja aijon neuvotella asianajajan kanssa saadakseni sen kumotuksi.
Scapin. Toden totta, herra Argante, uskokaa minua, koettakaa jotenkin muuten saada asia selville. Kyllä te tiedätte mitä oikeusjuttu tässä maassa on, sama kuin syöksyisi mehiläispesään.
Argante. Olet oikeassa. Mutta miten muuten?
Scapin. Minä luulen tietäväni. Minä en saanut rauhaa, sillä minä otan niin suuresti osaa suruunne, ennenkuin keksin keinon, jolla voin vapauttaa teidät levottomuudestanne. Sillä minä en voinut heltymättä katsella, miten kunnon isät saavat suruja kärsiä lapsiensa takia. Olenkin aina teitä kohtaan tuntenut erityistä lämpöä.