Zerbinette. Teistä?
Géronte. Niin.
Zerbinette. Mitä? Kuka teistä aikookaan laskea leikkiä?
Géronte. Minkätähden te sitten tulette tänne juuri minun nenäni eteen nauramaan.
Zerbinette. En minä teitä ajatellutkaan. Nauroin vaan itsekseni eräälle jutulle, jonka äsken kuulin, sepä oli hulluinta mitä olen kuullut. Mutta en ole koskaan kuullut niin perin hassua kepposta, kun se, jolla eräs poika kiskoi rahoja isältään.
Géronte. Poikako kiskoi isältään rahoja.
Zerbinette. Niin. Jos kauniisti pyydätte, niin kyllä kerron. Minulla on muuten luontainen halu kertoa kaikki jutut mitä olen kuullut.
Géronte. Minä pyydän teitä kertomaan tapauksen minulle.
Zerbinette. Sen teen. Jos sen kerronkin teille, niin ei minulla ole siitä mitään vaaraa, sillä sellainen tapaus ei kauankaan voi pysyä salassa. Kohtalon määräyksestä oleskelen henkilöiden seurassa, joita kutsutaan mustalaisiksi ja jotka kulkevat maakunnasta toiseen, ennustelevat ihmisille ja sekaantuvat kaikkeen muuhunkin. Tullessamme tähän kaupunkiin näki eräs nuori mies minut ja rakastui minuun. Siitä asti seurasi hän minua kaikkialla ja uskoi kai alussa kuten kaikki nuoret miehet, että kunhan vaan puhuvat, sanovat sanan meille, niin kaikki on valmista. Mutta hän tapasikin ylpeän tytön, joka sai hänet hiukan muuttamaan mielipiteensä. Hän tunnusti rakkautensa minun hoitajilleni ja he suostuivat luovuttamaan minut määrättyä summaa vastaan. Mutta pahaksi onneksi oli rakastettuni siinä tilassa, jossa monasti näkee useimmat nuoret herrat, hänellä nimittäin ei ollut niin ropoakaan. Hänellä on isä, joka, vaikka onkin rikas, on oikein pääsaituri, suurin heittiö koko maailmassa. Odottakaahan. Enköhän minä muista hänen nimeään? Ah! auttakaa minua hiukan. Ettekö tunne ketään tämän kaupungin asukkaista, joka olisi mitä pahin saituri.
Géronte. En.