Sganarelle. Ennen en olisi sitä tehnyt, vaan nyt minulla on siihen painavat syyt. Paitse iloa, joka minulla on kauniin, minua hyväilevän vaimon omistamisesta ja joka minua hieroo väsyksissä ollessani, paitsi tätä iloa, sanon minä, on minulla toinenkin syy, jonka tähden minun pitää ruveta avioliittoon. Jos muka kuolisin tämmöisenä naimattomana kuin nyt olen, sammuisi Sganarellein suku kokonansa maailmasta. Mutta kuin nain, niin pääsee mainio sukuni kasvavissa uusissa vesoissa elämään. Mikä ilo eikö ole minulla katsoa noita pieniä olentoja, jotka olisivat minun omiani, jotka olisivat minun näköisiäni, niinkuin yksi vesi-pisara on toisensa näköinen, jotka leikkisivät alin-omaa minun talossani, jotka, kaupungilta palatessani, huutaisivat minulle pappa, pappa, ja rupattaisivat kaikenlaista lapsenpiipatusta. Uskokaa, minä näen niitä jonkun puoli kymmentä ympärilläni.
Jeronymus. Ei mikään ole niin hupaista kuin tämmöinen elämä; ja minä annan teille sen neuvon, menkää avioliittoon, niin pian kuin suinkin voitte.
Sganarelle. Oikeinko todella? Kehoitatteko minua siihen?
Jeronymus. Epäilemättä. Paremmin ette voisi tehdä.
Sganarelle. Totta toden edestä, oikein olen hyvilläni, että niinkuin rehellinen ystävä, annoitte minulle tämän neuvon.
Jeronymus. No, mutta sanokaa nyt, kuka on se tyttö, jonka aiotte puolisoksenne ottaa?
Sganarelle. Dorimena.
Jeronymus. Tuoko nuori sukkela Dorimena, joka aina on niin sievästi puetettu?
Sganarelle. Se.
Jeronymus. Herra Alkantor'in tytär?