"Todellakin, kaunis emäntä", vastasi puhuteltu, "mitään muuta ei minulta puutu! Nämä lapset myöntävät heti oikeaksi kaikki, mitä minä väitän. Ei ole ketään, jonka kanssa voisin väitellä!"
"Kylläpä semmoinen löydetään", puhui kreivinna veitikkamaisesti naurahtaen, ja silmäillessään nopein, tutkivin katsein seuraa ympärillään huomasi hän nyt piaanon ääressä istuvan naisen, joka soitteli valkoisella liinalla peitetyillä koskettimilla ja näytti tahtovan herättää ihmettelyä. Ja todella onnistuikin hänen vetää luokseen muutamia suuresti ihmetteleviä.
"Mitä silmänkääntämistä tuo on, hyvä täti?" sanoi donna Serena käyden lähemmäksi. "Tuota en voi sanoa taiteeksi; se todistaa vain kätevyyttä. Soittakaa toki mieluummin: la hya del campo. Te osaatte sen soittaa mainiosti, ja saatte nähdä, että se tekee paljoa suuremman vaikutuksen."
Neiti ymmärsi oikein noiden sanojen merkityksen; ja tuon tutun marssin ensi säveleitä seurasi heti myrsky kätten taputuksia, jotka todistivat, ettei donna Serena ollut pettynyt.
Donna Serena pujahti sillä välin takaisin saliin, jossa vanhemmat naiset istuivat pelipöytäin ääressä. Lähellä erästä näistä, puoleksi tämän peittämänä, puoleksi pois kääntyneenä, istui nuori valkoverinen nainen, joka ei näyttänyt ottavan osaa mihinkään huvituksiin.
Hän oli ihmeen kaunis englannitar, joka tuskin vuosi sitten oli mennyt naimisiin espanjalaisen caballeron kanssa — hento, vaalea olento, syvät siniset silmät, pitkät silkkiset hiuspalmikot ja kasvoissa hurskas, raskasmielinen katse. Puku oli varsin yksinkertaisesta kankaasta, johon oli kirjailtu hienoja silkkisiä kukkaköynnöksiä.
Donna Serena kallistui tuon hennon, miettiväisen naisen puoleen ja kuiskasi hänen korvaansa:
"Miehesi on saapunut."
Keveä puna lensi puhutellun kasvoille, ja hänen silmänsä loistivat kuin kirkkaat tähdet. "Pysy vaan täällä", lohdutti häntä Serena, "hän tulee kohta tänne."
Nuori englannitar jäi entiseen asemaansa, nyt kumminkin paljoa tyytyväisemmän ja hilpeämmän näköisenä kuin ennen.