"No Dinita, hyviä uutisiako, häh?" kysyi ilkeästi naurahtaen ovenvartia.
"Uutisiako? Joku salaisuusko, vai kuinka?" lisäsi siihen hänen aviopuolisonsa, tarttuen hyväillen tytön käteen.
"Olkaahan hiljemmin, hätäilemättä; vihdoin viimeinkin olen toki jotakin saanut tietää!"
"Mitä, mitä?" kysyi pariskunta yht'aikaa, jännityksellä kuunnellen, mitä tytöllä olisi sanomista.
"Kun emäntäni lähetti minut pois…" alkoi tämä, silmäillen pelokkaasti ympärilleen — "mutta eihän vain kukaan voi kuulla meitä?"
"Ei kukaan! Ei täällä ole ketään!"
"Entäs ikkuna?"
"Kaikissa ikkunoissa on rautaluukut, jotta meidän ei siltä puolen tarvitse mitään pelätä."
"No kuulkaa sitten. Kun siis emäntäni oli jäänyt yksin, pujahdin minä lasioven taa, jonka esirippuun minä edeltäpäin olin leikannut reiän, voidakseni sen kautta nähdä kaikki, mitä huoneessa tapahtui. Kun nyt emäntäni luuli yksin jääneensä, meni hän alkooviinsa ja veti siellä mustan esiripun kehyksen edestä, jota en ennen ole huomannut. Sieltä tuli esiin hyvin kauniin nuoren miehen kuva, jolle hän näytti hyvin lemmekkäästi hymyilevän."
"Siinäkö kaikki?"