— Kas, kuinka Santeri Decsi on tänään kierolla tuulella.
— Voinpa kiertää vielä nahkaasikin, jos siinä kauemmin mukiset! — tiuskaisi hevospaimen kiertäen paidanhihansa ylös. — Nyt saa pian kuka hyvänsä, joka vain tielle sattuu.
Lampurit kuiskailivat jotain keskenään. He tiesivät pustan säännön, että hevospaimenen istuessa pöytään sai lampuri vain lupaa pyydettyään jäädä istua kyyräilemään, mutta kun sanottiin: "saat mennä", niin oli paras poistua matkoihinsa.
Toinen heistä koputti pullon pohjalla pöytään.
— Maksetaan pois! Tulee paha sää.
Majatalosta riensi koputuksen kuultuaan ulos krouvarin tyttö.
Ei ollut hevospaimenta ensin näkevinänsäkään, hääräili vain lampurien kanssa, teki laskun viineistä, antoi "koirankielistä" takaisin muutamia kuparirahoja sekä pyyhki vielä pöydältä paimenten kaatamat viinin tähteet.
Miehet astuivat aasiensa selkään ja alkoivat taasen, kun pääsivät niin kauas, ettei enää ollut mitään vaaraa, laulaa äskeistä nuottia uhkamielin loilotellen:
"Kuus koiraa suden jäljissä, kaks paimentani vieressä, mä itse astun keskellä ja aasi harmaa perässä."
Vasta noiden lampurien mentyä puhutteli tyttö hevospaimenta.