Tyttö höpisi jotakin, josta ei voinut saada selkoa.
— Päästäkää nyt edes sisään, älkää siinä olko oven suussa, jotta pääsen isännän puheille.
— Ettekö tiedä, mikä häntä vaivaa? — änkytti tyttö.
— Teille tohtori käski sanoa, että antaisitte minulle kaiken paahdetun kahvin, mitä teillä talossa on; hän lupasi antaa sitä Santerille sillä aikaa, kunnes lääkäri saapuu rohtojen kanssa, sillä ei ole oikein tietoa, minkälaista myrkkyä miesparka on saanut.
Renki riensi hakemaan isäntää.
— Ei ole tietoa mitä myrkkyä on saanut, — kuiskasi tyttö itseksensä. — Minäpä tiedän! — Entä jos se olisi hänen surmansa? — Minä voisin ilmoittaa sen tohtorille, niin hän heti tietäisi mitä sairaalle pitäisi antaa.
Hän juoksi kamariinsa, avasi piirongin laatikon ja otti sen pohjalta esille tuon velhojuuren, joka on ihan ihmisen näköinen. Sen hän pisti taskuunsa.
Kirottu olkoon, joka antoi tuon huonon neuvon! Kirottu olkoon sekin, joka sen otti vastaan!
Sitten hän rupesi joutuin paahtamaan kahvia. Kun renki palasi puutarhasta, missä hänen ensin oli täytynyt auttaa isäntää mehiläisparven kiinniottamisessa, niin oli tytöllä jo läkkirasia täynnä paahdettua ja jauhettua kahvia.
— Antakaa nyt tänne tuo kahvirasianne!