— Minä tulen mukaasi.
Renki oli viisas mies, äkkäsi asian laidan.
— Älkää tulko sinne; teidän ei olisi hyvä nähdä Santeri Decsiä sellaisessa tilassa. Oikein hirvittää nähdä hänen tuskiansa. Eikä tohtori teitä hänen luoksensa päästäisikään.
— Tahdon vain puhua tohtorin kanssa.
— Kukas sillä aikaa on täällä vieraita vastaan ottamassa?
— Onpa täällä piika ja juoksupoika. Pitäkööt siitä huolen sillä aikaa!
— Mutta pyytäkää ainakin lupaa arvoisalta isännältä.
— En pyydäkkään. — Hän ei kumminkaan päästäisi. — Pois tieltä nyt siitä!
Näin sanoen tuuppasi hän syrjään ällistelevän rengin ja syöksyi pihalle; yhdellä hyppäyksellä hän nousi kiesseihin, tarttui ohjiin ja piiskaan, läjähytti kerran selkään kimoa, joka lähti juoksemaan niin kovaa kuin vain jaksoi.
Jäljelle jäänyt renki huuteli läähättäen hänen peräänsä: