Oudosti tuijottivat Santerin silmät, sieraimet värähtelivät; kasvot vääntyivät niin kummallisen näköisiksi, että olisi luullut hänen nauravan, mutta vekseli hänen kädessään vapisi. Eikä hän antanut sitä takaisin; lujasti piti hän sitä kädessänsä.
— Koska tuo vekseli teitä niin miellyttää, niin minä annan sen teille juomarahan sijaan, — puhui herra Pelikán saaden jalomielisen päähänpiston.
— Mutta hyvä herra! Tämä on liian paljon juomarahaksi. Kymmenen floriinia.
— Tietysti on kymmenen floriinia teille iso summa. Enkä minä liioin ole sellainen pölkkypää, että heittelisin kymmeniä floriineja juomarahaksi joka hevoskaupassa, mutta totta puhuen haluan jollain lailla päästä tuosta vekselistä, kuten muinainen suutari viinitarhastansa.
— Olisiko siinä jotain petoskauppaa?
— Ei siinä mitään petosta ole. Asia on aivan täyttä totta. Antakaas, minä selitän; olkaa hyvä, katsokaa tänne. Tuossa seisoo: Herra Frans Lacza. Alla seisoo hänen asuinpaikkansa ja sitten "maksettava". — Kumpaankin kohtaan olisi pitänyt kirjoittaa: Debreczenissä. — Mutta minun vaimoni, se tuhma akka, onkin kirjoittanut siihen: "Hortobágyissa". — Tämä kyllä on totta. — Herra Frans Lacza asuu Hortobágyissa. Mutta olisi akka edes kirjoittanut Hortobágyin majatalon, tiedän missä se on, mutta nyt pitäisi minun, tämä vekseli kädessä, kulkea häntä Hortobágyista etsimässä kukatiesi kuinka monella paimenmajalla ja voisivat koirat vielä repiä housunikin. — Voi kuinka paljon riitaa on tästä asiasta syntynyt minun ja vaimoni välillä! Nyt voin ainakin sanoa myyneeni vekselin sadan prosentin voitolla eikä meidän enää tarvitse sen tähden kiistellä. Ottakaa pois vaan. Te kyllä osaatte karjapaimenelta ottaa nuo kymmenen floriinia, sillä tehän ette pelkää häntä itseään ettekä hänen koiraansa.
— Kiitoksia, herra. Paljon kiitoksia.
Paimen taittoi vekselin kaksinkerroin ja pisti sen povitaskuunsa.
— Hän on oleva suuresti kiitollinen tuon kymmenen floriinin juomarahan tähden, — kuiskasi Mikael Kádár isäntäpaimenelle. — Jalomielinen teko kantaa hyviä hedelmiä.
Herra Mikael Kádár viljeli paljon sanomalehtiä, hänelle tuli Vasárnapi Ujság ja Politikai Ujdonságok, ja siksi hän puhui niin valituin sanoin.