— Ei se ilo lähde varsin siitäkään, — murahti isäntäpaimen. — Santeri kyllä tietää, että Frans Lacza on edullisen paikan saatuaan muuttanut Mähriin viime perjantaina; ei hän ikinä enää näe miestä eikä noita kymmentä floriinia. Siitä hän vain on hyvillään, että on selvillä noiden korvarenkaiden asiassa. Tässä jutussa on näet tytönpuolikin.
Herra Kádár nosti keppinsä linnunpään suulleen.
— Hoo! Tämä on aivan toinen asia.
— Tuo poika on, tiedättekös, minun kummipoikani. Minä pidän hänestä paljon. Ei kukaan niin hyvin hoida hevosia kuin tuo poika. Kaikin mokomin minä tahdoinkin saada hänet vapaaksi sotaväestä. Tuo toinen, Franssi näetten, on taasen lankoni, karjapaimenen kummipoika. Sekin olisi kelpo mies. Molemmat voisivat olla hyviä tovereita, jollei lempo tai joku muu pahahenki olisi pannut heidän väliinsä tuota keltanaamaista tyttöä. Nyt ne tuon hetaleen tähden toisensa vaikka elävältä söisivät. Hyväksi onneksi keksi lankomies sen keinon, että lähetti Franssin Mährinmaalle isäntäpaimeneksi eräälle herttualle. Siten voipi rauha taas palata Hortobágyiin.
— No sepä oli sukkelampi keino kuin Kolumbuksen munan kirvoittaminen
Ariadnen langasta.
Santeri huomasi tästä hiljaisesta keskustelusta, että hänestä oli puhe. Toisten puheiden kuunteleminen ei ole magyarilaisen luonteen mukaista. Hän astui sentähden syrjään. Rupesi ajamaan hevosia juottopaikalle, minne jo oli muutamia joukkioita kokoontunut. Siellä oli kyllä tekemistä. Viisi oli paimenta, kolme kaivonvipua, tuhatviisikymmentä hevosta. Kunkin paimenen piti painaa kaksisataakymmenen kertaa vipu alas, täyttää sanko, nostaa se ylös ja kaataa ruuheen. Tämä on heille jokapäiväistä leikkiä — ja tapahtuu se kolmasti päivässä. Ei heidän tarvitse liikkumisen puutetta valittaa.
Ei Santerin muodosta voinut ensinkään havaita mitä hänellä oli mielessä. Oli vain hyvällä tuulella, jopa tavallista paremmalla. Vihelteli ja lauleli kaiken päivää. Avara pusta kaikui hänen lempilaulustansa:
"Rahaa ei oo miekkosella,
kulkee kuudella orhisella;
joka hepo hempeäinen,
vaikk' on poika äpäräinen."
Jo lauleli toinen ja kolmaskin paimen hänen perässänsä samaa nuottia; se kaikui yli koko Ohatin pustan. Seuraavana päivänä oli hän yhtä hyvällä tuulella aamusta iltaan, niin että häneen soveltui sananlasku: On niin hyvällä päällä, kuin tuntisi tuhon tulevan.
Auringon laskiessa johdettiin hevoset yösijoillensa kaikki majan läheisyyteen, missä ne pysyvät yhdessä aamuun asti.