— Oh! Tuossa asussa ette saata tulla sinne kanssani.
— Tiedättekö mitä? Täällä on Doroteankadulla "Kranatyörin-kellari". sangen oiva kapakka, vastapäätä vapaamielisten klubia. Siellä olen minä hyvä tuttu. Kapakan isännältä pyydän minä vanhan puvun, jota hän käyttää mennessään siankauppoja tekemään; semmoisessa puvussa kai saan täyden kansalais-oikeuden "Kuiskaaja-kadulla", Te juotte lasin munapunssia, sill'aikaa kun minä muutan pukua; se tekee teille hyvää, kun olette ollut ulkona yökylmässä. Tiellä saamme sitte miettiä, mitä sanomme isällenne.
— Eipä hänen kanssaan voi tähän aikaan puhuakaan.
— Miks'ei?
— Siksi että — — —.
Arvasin asian; tuo kunnon mies on kai tähän aikaa tavallisesti semmoisessa tilassa, ett'ei hän tiedä tästä maailmasta niin mitään.
— Saanko tarjota teille käteni?
Yhä vielä huomasin, ett'ei hän luottanut minuun.
— Te ette tunne minua vielä tarpeeksi, sanoin hänelle; minä en ole samanlainen kuin muut. — Tunnetteko Yrjö Sztupaa? Ehkä nimeltä? No niin, melkeinpä olen hänen kaltaisensa. Olen kaikkein lastenkotien, armeliaisuus-laitoksien ja punaisenristin-yhdistysten suojelija. Vaimoni on valiokunnan jäsen useassa hyväntekeväisyys-laitoksessa naisia varten.
Sana "vaimoni" vaikutti. Tyttö huomasi, että hänellä on tekemistä kunnon miehen kanssa, joka ei väitä olevansa naimaton nuorimies, jotta viettelevillä valheillansa saisi pauloihinsa kokemattomia tyttöraukkoja, vaan tunnustaa elävänsä laillisessa avioliitossa.