— Kohta tulen avaamaan ovea.
"Kohta" venyi pitkäksi ajaksi; varmaan täytyi ensin takaovesta tuupata ulos muutama varhemmin tullut vieras, jotka eivät olleet yhteensä kolmen floriinin arvoiset.
Tuo sulo nainen tuli leipomispuvussaan avaamaan minulle ovea, kädessä talikynttilän pätkä, jota ei tavallisesti pidetty kynttilänjalassa, vaan istutettiin talin tipalla pöytään tai penkkiin.
Heti tunsi minut kiitollinen sielu vietyänsä minut leipoma-huoneesensa, missä palava uuni levitti huoneessa helvetillistä valoa. Äsken paistettujen leipien haju taisteli maahan kaadetun viinan hajun kanssa. Seinät olivat täynnä mainioitten rosvojen ja murhaajien muotokuvia, joita oli sanomalehdistä leikattu. Ihana kokoelma oli tämä!
— Olettehan te se Sinikissan partasuu herra! huudahti hän hyvästi taputtaen minua olkapäälle. Mikä hyvä henki teidät tänne toi?
Puhuessaan tarkasti hän yhtämittaa kellon periäni; sangen ajattelematon olin, kun en muistanut jättää kelloani kotiin tänne lähteissäni.
— Kuten: sanoin, olen tullut lämmintä leipää saadaksesi; valmistakaa pian. Tässä on yksi floriini sitä varten.
Istahdin ylösalasin käännetylle jauhovakalle, (se oli siistein istuinsija) ja katselin hänen leipomistaan.
— Jos te tällä välin, lausuin minä, tahdotte ansatta toisenkin fioriinin, niin sanokaa vain, onko täällä ollut se kultapoikanne, joka on karannut sotamies ja jonka toisen silmän alla on kaksi arpea?
— Mistä minä tiedän, ketä tarkoitatte?