Tuolla tuli Agnes ison punaisen makasiinin puolelta. Hänen yllänsä oli keveä kevätpuku.
Omituisen viehättävää on nähdä naista, jonka olemme tulleet talvella tuntemaan, ja tottuneet näkemään turkkeihin puettuna, kevätpäivänä puettuna lämpimän ajan vaatteisiin: keveään, liehuvaan pukuun.
Siitä oli jo aikoja kulunut, kun me näimme toinen toisemme, minusta tuntui tämä aika iankaikkisuudelta.
En saata kieltää, etten ollut hyvilläni häntä nähdessäni.
Totta puhuen sykki sydämeni aivan kuuluvasti.
Hän oli todellakin viaton kuin nukkuva lapsi, mutta minä en voinut kieltää tehneeni väärin, mitä hänen tähtensä olin tehnyt. Siinä oli jo varkaus, ryöväys, murha, petos, väärä vala, väärennys. Kaikki!
Nähtyänsä minut riensi hän luokseni.
— Pelkäsin, ettette tulekaan, änkytti hän.
— Miks'en olisi tullut, kun sain kirjeen?
— Minkä kirjeen? kysyi hän, ja koko muotonsa osoitti pelästystä.