Tyttö ei vastannut, vaan katsoi suurilla silmillään minua ja huo'ahti.
— Te ette saa tulla meille. Veljeni makaa rokkotaudissa siinä huoneessa jonka lävitse mennään puutahan puolelta minun kamariini.
(Hauska uutinen! Lapseni pakenevat kotoansa rokkoa, ja minä veisin sen kotia heidän sijastaan).
— Lieneeköhän se sentään suurin este? kysäsin epäillen.
— Tässä on lääkärin osoite, jonka nyt vien apteekkiin. Siihen on kirjoitettu sairaan ja sairauden nimi.
Niin oli todellakin laita… lääke-osoitteita ymmärrän, ollen maalainen; näillä rohdoilla lääkitään rokkoa. Mieleeni leimahti; entä jos nyt on käynyt, niinkuin tuo kiero mies puhui! Jos se olisikin itämainen rutto! Tämä lurjus on tuntikausia kantanut ihoansa vastaan Astrakanista tulleita nahkoja!
— Eiköhän olisi parempi viedä sairas sairashuoneesen? sanoin tytölle.
— Hänelle se olisi parempi; mutta sitä pahempi minulle. Ròkus-sairashuoneessa on erityinen osasto rokko-tautia varten, ja jos minun täytyy hoitaa siellä veljeäni niin monen sairaan keskellä, niin luulen, että saan minäkin pikemmin taudin kuin hoitaessani häntä yksin kotona.
— Miten? Hoidattako te itse sairasta?
— Juuri sentähden en tahdo tulla teitä lähelle. Mutta minä näytin etten pelännyt häntä, ja tartuin kumminkin hänen käteensä ja pidin sitä kainalossani, pakoittaen siten häntä pysymään rinnallani.