Minä menin takaisin penkille istumaan ja mietin pää käsiin vaipuneena, mikä on oleva loppuna tästä?
Ulkoa kyökin oven takaa kuulin hiljaista tassutusta; varmaan tulee tuo tuonen akka. Olin aivan hiljaa pimeässä. Hän tuli sisään. Lampun jätti hän ulos portaille, otti tohvelit jalastaan, jott'ei kuuluisi askelten ääntä ja hiipi kamarin oven taakse kurkistamaan raosta sisään. Kova uteliaisuus mahtoi vaivata. Annoin hänen hetkisen koettaa parastansa, sitte puhuttelut häntä pimeästä.
— Oletteko yksin?
Hän kääntyi minuun.
— Kas kas! missä onkaan herra täällä?
— Istun penkillä.
— Miksi siellä istutte.
— Odotan päivän valkenemista.
— Sitä olisitte tuolla sisälläkin voinut odottaa.
Kunnon nainen suuttui.