Gerhardin kukkulalle siis!
Tonavan sillalla tuli vastaani konstaapeli ja kysyi, minne menen? Sanoin ajavani takaa varasta, joka oli varastanut Brasilian keisarinnan timantit ja koettavani saada häntä kiinni. Nytpä konstaapeli rukoilemaan, että päästäisin hänet menemään, hän ei koskaan enää olisi minua estävä.
Saavuttuani sillan ensimmäisen osaston päähän, näin naisolennon seisovan lyhtypatsaan vieressä.
Naisolento on jo itsestään jotain merkillistä mutta vielä merkillisempi tämä näky sillankorvassa, lyhdyn vieressä kello kolmen aikaan aamuyöstä.
Yllänsä oli yksinkertainen musta puku, hartioille kulunut nelikulmainen huivi huolettomasti heitettynä, kädet paljaat, hattu rypistynyt, siinä vanha sulka sivulla; mutta nämät puutteet korvasi runsaassa määrin paksu sysimusta tukka, joka oli hämmästyttävän kaunis.
Kuullessaan narisevat askeleeni, poistui naisolento lyhtytolpan taakse ja näytti kolkoin katsein mittaavan sillan ja virran väliä.
Minä seisahduin hänen selkänsä taakse, jotta hän äkäisesti veti päähänsä huivin ja peitti sillä kasvonsa.
Tuosta suutuin minä ja astuin lähemmäksi.
— Älä pelkää, tyttöseni; vuosisatamme ja kansamme ei ole vielä niin siveellisesti turmeltunut (nykyisen hallituksen kirousta tuottavan järjestyksen kautta) että väkisin veisimme tyttöjä, kyllä ne ilmankin. tulevat, kun heitä vähän vain katselee. Hyvästi!
Mutta kuljettuani toiseen lyhtypatsaasen saakka, en voinut olla katsahtamatta taakseni.