Nyt näin tuon naisolennon äkkiä heittävän yltä huivinsa ja hattunsa, ja kaikin voimin kiipeevän ylös sillan rintavarustukselle; — riensin juuri paraaseen aikaan estämään häntä hyppäämästä Tonavan virtaan.
Ensiksi sain kiinni toisesta paksusta palmikosta. Näytti olevan oikeat omat hiukset, kosk'eivät irtaantuneet.
— Hyvä herra, älkää vetäkö minua tukasta! — huusi hän ja peitti toisella kädellä kasvonsa.
— Mistä minä sitte pitäisin kiinni?
— Päästäkää, antakaa minun mennä!
— Niin mieletön en toki olekaan. Tulkaa alas sieltä!
Mutta kun hän ei tahtonut totella sanaa, nostin minä hänet pitkittä mutkitta alas vaarallisesta asemastaan.
Silloin tulivat hänen kasvonsa aivan lähelle minun kasvojani.
En vielä milloinkaan ollut nähnyt täydellisempää kaunotarta.
Mitkä ihanat silmät! Ihanat lyhdyn valossakin!