— Tässäpä on. Kynän me saamme hanhen sulasta, ja sitte tuumasta toimeen. Paperia on mulla sen verran muassani. Kirjoittakaa siis. Tuhannen floriinin kuitti.
— Puhutaan ensin Kozákin kanssa.
— Käskekää sitte Kozák tänne.
— Hän ei tule tänne.
— Miks'ei?
— No niin. Johan sen sanoin. Hän on rakastunut tyttöön ja on siitä hänelle suuttunut.
— Suuttunutko rakkaudesta? tuo menee yli ymmärrykseni. Mennään me
Kozákin luo sitte.
— Mennään vaan, mutta minä en takaa häntä.
Lahonneita rappusia myöten pääsimme jokseenkin helposti alas, ja maanalaiseen kertaan vieviä niljakkaita rappusia myöten oli kyttyräselän helppo mennä, sillä jos olisimme kompastuneet, niin hän ei olisi langennut minun niskoilleni vaan minä hänen.
Pieni kamari, jonka ikkunasta oli vain kolmas osa maan pinnan yläpuolella, oli Kozák herran asunto, johon me nyt saavuimme. Siinä oli yksi tuoli ja olkivuode, jonka alusta oli kirjastona.