Edellä mainittu mies saattoi olla noin viisineljättä vuotta vanha; kasvot peitti ruskea parta, joka oli takkuinen ja sikinsokin kuin rakeitten lakoon lyömä elopelto, keltainen tukka riippui pitkänä niskassa. Syvissä koloissaan säihkyivät nenälasien takaa uhkaavat silmät. Koko muotonsa oli juhlallinen, ankara, kammottava.
Kyttyräselkä mainitsi valenimeni.
Tuo arvoisa herra astui luokseni ja astui varpailleni.
En tiennyt varmaan tapahtuiko tämä siitä syystä, että jos tässä ahtaassa komerossa kolmesta parista jalkoja yksi pari alkaa liikkua, niin ehdottomasti tulee astuneeksi yhdelle noista toisista pareista, vai lieneekö tämä ehkä ollut joku salainen merkki, josta nihilistit tuntevat toinen toisensa? Eräältä tuttavaltani, joka on sanomalehtimies, olin saanut kuulla, ett'eivät nihilistit kuten vapaamuurarit, tervehdi toisiaan salaisella käden annolla, vaan salaisesti jaloille astumalla. Joka ei vastaa samalla lailla tervehdykseen tai joka sanoo: "suokaa anteeksi!" se ei ole liittoon kuuluva.
Tehtaan isäntä mainitsi yhtiömiehellensä minun tahtovan ostaa dynamiittia — oikein tukuttain.
Yhtiömies kysyi äänellä, joka tuntui tulevan maan alta:
— Mitä sorttia? Latinkiako? Vaiko Bickfordin sytyttimellä varustettuja? Yksinkertaistako? Vaiko yhdistettyä?
En tahtonut ilmaista tietämättömyyttäni.
— Joka lajia sekasin, mitä vain on saatavana.
Nuo mustat silmät säihkyivät niin kummallisesti lasien takaa.