Varmaan tahtoi hän antaa merkin!
Mutta minä en voinut antaa vastausta, sillä minun käsivarressani ei ollut tuommoisia kuvia.
— Niin, tämä kelpaa.
Herra Kozák veti lakin lippua silmilleen ja lausui kolkolla ja äreällä äänellä:
— Mutta tätä ei myydä
— Miksei?
— Sillä on jo omistajansa, joka on tuleva sitä noutamaan.
Kyttyräselkä aikoi ruveta kiistelemään, mutta Kozák herra meni lamppuinensa ulos ovesta; jos emme tahtoneet jäädä pimeään, täytyi meidän seurata häntä. Hän ei ollut meitä enää näkevinänsäkään, vaan palasi takaisin komeroonsa, heittäytyi vuoteelle ja alkoi lukea jotain kirjaista; kyttyräselkä yhä vielä kiroili ja haukkui hurjistuneena. Minä jätin heidät sinne ja aloin astua rappusia ylös, antaen heidän päättää asian kahdenkesken.
Ei aikaakaan niin tuli isäntä perässäni, riideltyään yhtiömiehensä kanssa, jotta äänensäkin oli mennyt sorroksiin.
— Näittekö nyt? Tuota hullua! Vaikka minä sanon, että kohta ovat ryöstömiehet täällä ja lyövät myttyyn koko ammattimme, niin vastaa hän vain, että noitten suurten latinkien omistaja on viimeisellä hetkellä tuleva. — Hurja mies!