— Antakaa minulle silmäneula.
Tuota hän ei tosiaankaan voinut arvata.
Tätä pyyntöäni hän ei saattanut kieltää, vaan antoi koristaan neulan, uteliaasti odottaen, mitä minä sillä alkaisin tehdä.
Minä taasen kiersin ylös takkini hihan ja aloin punaiseen läkkiin kastetulla neulalla pistellä ihooni pieniä pilkkuja, joista syntyi ympyrä sekä kaksi tikaria ristissä sen alla.
Kun tyttö huomasi, mitä minä tein, hypähti hän pelästyneenä luokseni ja tarttui käteeni.
— Tiedättekö mitä teette?
— Tiedän.
— Jumal' armahtakoon! Sitte hukka teidät perii!
— Monessa vaarassa olen ollut, mutta ei hukka vielä ole minua perinyt.
Ei se veteen huku, joka hirteen on tuomittu.
Hän ei enää tahtonut kiistellä kanssani, vaan pyyhki nenäliinallaan pois käsivarrestani nuo salaperäiset merkit. Ne olivat vielä tuoreet.