Mutta olin unohtaa yhden päähenkilön tästä näytelmästä.
Tämä päähenkilö on — appeni.
Hän on sangen kelpo, järkevä ja rehellinen mies. Ihmissydämessä ei voi löytyä hyvää avua, jota ei hänellä ole suuremmassa määrässä; maan päällä ei löydy tiedettä jota hän ei tunne.
Mutta kolmea seikkaa ei hän saa millään keinolla päähänsä; ja kuitenkin ovat ne yleisesti hyväksyttyjä tosiasioita. Ensimmäinen on: miten ihminen saattaa enemmän kuluttaa kuin hänellä on tuloja? Toinen: kuinka mies saattaa puhutella muuta naista kuin sitä, jonka kanssa hän on vihitty? Kolmas: kuinka voi ihminen puuttua asioihin joita hän ei ymmärrä?
Näistä kolmesta syystä hän ei voi käsittää, miksi minä olen täällä
Budapestissä maan edusmiehenä?
Kun saavuin kotiin, tuli palvelija eteisessä vastaani sanomalla, että "kunnianarvoisa herra" on tullut kaupunkiin.
(Kunnianarvoisia herroja ei löydy enää maailmassa muita kuin "apet". Me "vävyt" olemme jo "armollisia herroja". Mutta hän ei salli muuta arvonimeä. Hän rypistää nenäänsä siitäkin, että minä annoin kutsua itseäni armolliseksi herraksi. "Millä oikeudella annat sinä kutsua itseäsi armolliseksi?" tutki hän. "Olenhan ainakin kunnon juutalainen." — Tästä sai hän tarpeeksensa eikä enää kysynyt).
Appeni oli siis saapunut, ja ollen säästävä mies ei hän majoittunut ravintolaan, vaan ajoi asemalta suoraan asuntooni. Hän oli noussut vuoteeltaan jo aikaisin aamulla ja oli jo juonut kahviakin sekä odotti nyt minua.
Ollen kohtelias mies ei hän kysynyt, mistä minä tulen näin varhain? jottei minun tarvinnut ruveta selittelemään, että nyt juuri päättyi keskustelu 5 §:än johdosta. (Jokaisen laki-ehdoituksen 5 §:äähän vastapuolue tavallisesti aina ahdistaa; se on yleisesti tunnettu asia). Hän ryhtyi suoraan asiaansa, tai kuten me "sttus-puhujat" sanomme: "in medias res".
Hän tuli viemään minua kotiin.