Kaikeksi onneksi oli vanhuksella hyvänä tapana nousta ylös jo viiden aikaan aamulla ja ollessaan Budapestissä ei hän jättänyt menemättä Rudásfürdöön kylpemään, se oli hänen mieleisensä kylpypaikka.
Jott'en heräisi, astui hän varpaisillaan (narisevat saappaat jalassa) poikki kamarin, missä minä makasin; mutta tuskin oli hän päässyt ulos niin minäkin hyppäsin ylös vuoteelta, puin ylleni, istuin issikkaan ja ajoin "Punaruusun" hoteelliin ilmoittamaan Kuiskaaja-kadulle esiintulleen välttämättömän esteen tapahtuneen. Tällä kertaa en voinut vaatettaa itseäni kapakoitsijaksi. Luulin, ettei se enää ollut aivan tarpeellistakaan.
Mutta myöhäänpä saavuinkin, vaikka vielä oli nivan varhain aamulla; kaikenlaisten tehtaitten kanavat päästivät tuoretta pesuvettä, joka höyrysi pitkin katua aivan kuin Islannin Geyser-vuori. Naapurin pihan läpi päästyäni kolkutin portilla, kunnes tultiin avaamaan.
Portissa tuli vastaani luurankonainen; hän otti minut sangen ystävällisesti vastaan. Hän vei minut kyökkiin, käski istumaan penkille; hän näytti olevan kovin hyvällä tuulella.
— Täällä ei ole enää ketään kotona, lausui hän. Sen huomasin itsekin, kun kaikki ovet olivat selki selällään; kamarista tuleva tomu, joka oli noussut lakaisemisesta, osoitti että minä keskeytin tuota kunnianarvoisaa naista hänen siivoomistyössään. "Kaikki menivät jo varhain aamulla, mikä minnekin."
— Eikö ukolla ollut eilen illalla tekemistä tyttärensä kanssa? kysyin innolla asiaani ryhtyen. "Mutta jatkakaa vain lakaisemistanne, rouva hyvä, älkää oudoksuko minua, olen minä nähnyt herttuattariakin luuta kädessä."
— Olisi ollut, mutta ei tohtinut, vastasi tuo laihuuden jumalatar, taas tarttuen tomua tekevään kapineesensa. Sillä ukolla ei ole tapana iltapäivällä muistaa, mitä hän on aamupäivällä luvannut. — Näin tekee hän joka päivä. Kello kolmen aikaan iltapäivällä menee hän Punaruusuun ja juo siellä yhdeksään saakka suruissansa; sitten tulee hän kotia, kun hän näkee Agneksen palaavan ompelemasta. Tyttöparan täytyy käydä kapakan ikkunain alatse, sillä Kuiskaaja-kadulle pääsee vain yhdeltä puolelta; toisen pään sulkee rautatie. Kotona ukko sitte reuhkaa, raivoo ja sadattelee, ei löydy rumaa nimitystä, jota hän ei silloin heitä tyttärelleen. Hän syyttää tyttöraukkaa häpeällisistä asioista, jommoisia ei koskaan ole tullut hänen mieleensäkään. Tyttö on vaiti ja itkemättä, sillä jos hän sanankin sanoo tai purskahtaa itkuun, niin isä varmaan pieksee häntä; mutta jos hän on vaiti, tyytyy ukko siihen, että hän kaksin käsin vetää tytärtään kummastakin palmikosta huutaen korvaansa: "sinä Senja sen vietävä! Missä olet taas ollut. Missä olet ollut?"
"Kun tämä peli loppuu menee ukko taas 'Kolmen rummun' kapakkaan ja juo iloissaan itsensä punssia täyteen. Sieltä jokin palkollinen tuo hänen aina kotia selässänsä ja panee hänen maata kamariin, missä häh makaa aamuun saakka. Siis voi hänen toisen kerran mentyänsä aamuun asti täällä tapahtua mitä tahansa. Kello yhdeksästä illalla aamuun asti."
Viimeistä lausetta lausuessaan nainen seisahtui eteeni, kädessä luuta, jolla hän oli koonnut lakaisemansa rikat pieneen peltilapiooa, jonka hän nyt nosti minua kohden, aivan kuin hän olisi tarjonnut minulle nuo rikat — yhdessä tuon lauseen kanssa.
— Jatkakaa vain!