— Kuten jo sanoin, en tohdi sekaantua riitaan, sillä jos ajan isännän ulos ovesta, uhkaa hän mennä alas tehtaasen ja räjähyttää meidät ilmaan. Mutta kun hän eilen kotiin tultuansa taas alkoi raivota, — nyt kahta kiukkuisemmin, kun muisti täällä aamulla olleen herran, joka pyysi koroksi, ettei hän saisi tehdä pahaa tyttärelleen; siis oli tämä herra varmaan tytön rakastaja; niin ryntää äkkiä Kozák rappusia ylös ja nuoraan tytön kamariin, missä ukko paraikaa lasketteli mulatuksiaan. Kozák ei ole tänne tullut koskaan ennen. Hän seisahtui isän eteen, ja tarttuen hänen kaulukseensa, osoitti hän kädellään tuota kirjoitusta ovella: "tämä huone olkoon kaikille pyhä paikka!" Tämä oli öljyä tuleen. Tästä huomautuksesta muisti ukko koko asian laidan, että tämän oli kirjoittanut oven kummallekin puolelle eräs korkea herra, joka oli rakastunut tyttöön ja että tyttö oli juuri äsken mennyt hänen luoksensa. — Lupasi tappaa hänet. Mutta nytpä tapahtui kummia, — Kozák, joka ennen oli veitsi kädessä uhannut tyttöä, jos hän oli tervehtinyt miestä, sanoi nyt ukolle että Agnes oli tehnyt sangen hyvin käydessänsä herran luona; hän oli muka tehnyt sen pyhän asian vuoksi ja olisi tästälähinkin niin tekevä: sentähden ei häntä saa kukaan pahoin pidellä. —
Nytpä he kamalasti riitelemään keskenänsä. Vielä tappelivatkin; vihdoin kierivät he molemmat rappusia alas ja jatkoivat vielä pihalla kahakkaansa. — Minä ja Agnes katselimme toisiamme kummastellen, mitä nyt on tapahtunut? Pelkäsimme kovasti, että ukko heti lennättäisi ilmaan talon kaikkineen päivineen. Mutta Kozák ei päästänyt häntä tehtaasen, vaan ajoi hänen ulos portista. Sitte meni ukko "Kolmeen rumpuun" ja jatkoi päivätyötänsä kuten tavallista. Mutta Kozák tuli luokseni ja lausui: "sanokaa Agnekselle että tästälähin on hän pidettävä yhtä suuressa kunniassa kuin joku kuningatar, mutta huomenna olisi Kozákilla jotain sanomista tytölle ennenkuin hän menee työhönsä". Kun sanoin tämän Agnekselle, vastasi hän hyvin kummallisella äänellä: "sen hän lupasi minulle jo edeltäkäsin, ettei hän salli kenenkään minua pieksävän". Tyttö ei selittänyt tarkemmin, kuka tuo "hän" oli.
En minäkään ruvennut tuota naiselle selittämään.
Nainen ei enää vainonnut rikkojen jätteitä, jotka olivat jälellä oven suussa, vaan jätti ne siksensä ja istui viereeni peittäen kätensä esiliinaan ja jatkoi kertomustaan:
— Aamulla nousi Agnes sangen varhain, kun vielä oli pimeä, eikä odottanut kahviakaan. Varmaan kiirehti hän, ettei hänen olisi tarvinnut tavata Kozákia. Mutta tämä oli valvonut koko yön ja kuullessaan oven aukenevan seisoi hän jo rappusilla tytön tiellä. Minä kuuntelin ikkunassa, mutta kuulin heidän puheestaan vain sen, minkä he tulivat lausuneeksi kovemmin, kumpikin puhui hiljaa kuiskaellen. "Teidän täytyy mennä hänen luoksensa!" Näin sanoi Kozák useat kerrat, mutta Agnes vastasi aina kiivaasti: "en koskaan, koskaan!" Kozák polki suuttuneena jalkaansa: "pyhä asia vaatii". Tyttö väänteli käsiään: "Hyvä Jumala!" — "Teidän täytyy viedä sinne…" (En kuullut, mitä?) Tyttö vapisi kuin vilusta. "Minä sallin, sanoi Kozák, — minä vaadin… minä käsken!"… "En en!" kuiskasi tyttö. — "Hän vaatii!… Hän käskee…" — Nyt tyttö kiljahti aivan kuin olisi sydämeensä pistetty; sitte kuiskasi hän: "hyvä!" ja ojensi korinsa Kozákille sekä jäi seisomaan pihtipielen nojaan laskien kätensä sydämmelle. Kozák tuli takaisin kori kädessä. Tyttö otti sen häneltä ja juoksi sanaa sanomatta tiehensä. "Seisahtukaa! Minä seuraan teitä Sädekadulle saakka!" huusi Kozák, mutta ensin meni hän noutamaan tikarikeppiänsä. Luulen hänen saavuttaneen tytön, koska hän viipyi niin kauan tiellä.
Tarpeeksi sain kuulla. Täytyi rientää kotiin.
— Odottakaa, pidätteli nainen. Puhun vielä ukosta. Kun hän tänä aamuna heräsi, ei hän löytänyt kotoa ketään, jonka kanssa hän oli voinut tepastella, kahvikin vartoi häntä yksin; hän oli hyvin sävyisä. Kahvia juotuaan iski hän viekkaasti silmiä kysyessään, missä Agnes on? Hän oli kovin mielissään, kun sai tietää, ettei tyttö ollut juonut kahvia kotona. Sanoi että korkeat herrat juovat suurukseksi teetä munan ja voin kanssa. — (Tyttöparka varmaan syö nisuleivän palaista pitkin katua käydessään). — Ukko sanoi, että meidän täytyy kutsua se herra, joka täällä kävi toissa päivänä joskus illalliselle. Tähän minulta pääsi kolminkertainen nauru ja huudahdin: "illalliselle!" Kun ajattelee meidän tilaamme, on mahdotonta olla kolmenkertaisesti nauramatta tämmöistä puhetta kuullessaan. Sitte otti hän taskustaan avaimen, joka avaa tuon pienen taka-oven, ja kysyi, josko tunnen täällä läheisyydessä kunnon lukkoseppää, joka tekisi toisen samanlaisen avaimen? Miks'en tuntisi? Asuuhan täällä niin monta tikarintekijä-varasta, että riittäisi vaikka koko kaupungille. Nyt läksi hän — luultavasti lukkoseppää hakemaan. Mutta ensin heitti hän sormillaan suukon ovelle piirrettyä kirjoitusta kohti, ja lausui laskien pitkän kätensä olalleni: "hän on kunnon mies!" Kunpa olisitte kuullut, mitä nimiä hän antoi teille eilen illalla.
Sanoin hyvästi ja riensin takaisin issikkaan. Punaruusun edustalla oli juuri nyt nähtävänä pieni hauska tapaus. Kuski kiristi nuorta miestä kurkusta ja mäjähytteli hänen päätänsä seinää vastaan; tunsin tämän Agneksen toivorikkaaksi veljeksi. Jotta voisi hyödyllisellä tavalla tänä aamuna lopettaa eilisen päivän, oli hän käyttänyt hyväkseen tilaisuutta siten, että hän issikan mentyä kapakkaan ottamaan naukkua, otti viedäkseen hänen hevosloimensa kauppaliikkeesen; tämän aikeen teki issikka kumminkin tyhjäksi takasin palatessaan siten, että hän riensi toimeliaan pojan luo ja vaati häntä tilintekoon. Uhkasi kutsua poliisin. Mutta havaittuansa minun tulevan kutsui tämä kelpo poika minua vanhan tuttavuuden vuoksi apuun. Enkä minä viipynyt häntä pelastamasta. Issikan rauhoitin tiedolla, että tämä mies harjoittaa sangen etevää ammattia — hän on satulamaakari, ja tahtoi nähdä juuri ammattiinsa kuuluvaa kapinetta; sitte pyhin hänen takkinsa selästä kalkin ja kehoitin häntä menemään kotia isän katon alle ja koettamaan edespäinkin saattaa yhä suurempaa iloa vanhemmilleen. — Näin erkanimme hänestä. Kotiin päästyäni havaitsin että sikarikoteloni oli poissa päällystakkini taskusta. Varmaan oli suosikkini ottanut sen muistoksi minulta. Pitäköön rauhansa!
Sitä suurempi oli huoleni, kun ajattelin, miten nyt käy, jos tyttö parka todellakin tulee asuntooni tuomaan tuota vaarallista lähetystä ja tapaa minun sijastani appeni kotona. Miten tuo poloinen on asiansa selittävä, kun hän ei ole tottunut valehtelemankaan?
Rintani rauhoittui kokonaan kuullessani palvelijalta, ettei täällä ollut käynyt ketään tyttöä.