Yliopppilas-ajoistani saakka, kun ensin kosin pientä valkoveristä kaunotarta ja olin ylen autuas, kun hän pisti rintaansa antamani kukan, en ole ollut niin tuhmalla päällä kuin nyt. Tuntui kuin olisin vasta nyt alkanut oppia joltain tanssimestarilta, miten pitää astua naisen eteen kysymään, josko hän on vapaa ensi franseesiin? Nuo illat Tonavan sillalla kuutamossa ja kuutamatta, esiintyivät kaikessa viehättävässä suloudessaan vasta nyt, kun ne olivat ohi. Tavakseni oli jo tullut kohta kun katulyhdyt sytytettiin,. juosta ulos klubista ja rientää sillalle. Kumpi ehti ennen paikalle, hän odotti ensimmäisen osaston korvassa. Vielä sittekin, kun tiesin, ettei kukaan ole siellä minua odottamassa, olin levoton; tavallisella ajalla oli minun sisällinen pakko kuljeskella sillalla, väliin katsellen vyöriviä laineita, väliin taas astuskella eteenpäin. Todellakin sangen suloista huvitusta. Ei kukaan tule kysymään, kuka olet? minne menet? miksi niin huonolla tuulella? kauanko valtiopäivät vielä kestävät? hauskaa kun tapasin! hyvästi! — Ainoastaan yhden kerran tuli kinttuihini eräs sanomalehtimies kysyen mitä minä niin tarkasti katson tuonne Margaretan saarta päin! Vastasin jo viikkokausia havainneeni, että Margaretatan sillan Pestin puolinen osa silminnähtävästi on vaipumassa veteen. — Seuraavana päivänä oli tästä asiasta luettavana joka sanomalehdessä. Arkkitehti oli saada halvauksen pelästyksestä.
Tyttö parka! Olin tottunut näkemään hänen surulliset kasvonsa joka päivä. Vasta nyt havaitsin pitäneeni häntä aivan omaisenani.
Mutta onhan aivan minun vallassani tavata häntä taasen. Tiedänhän mistä Kuiskaaja-katu alkaa. Taskussani on sala-oven avain. Ja sainhan jo tietää, että Haggeus herran toisen kerran mentyä voi aamuun asti tapahtua talossa mitä tahansa.
Mutta tornin korkuisia esteitä kohousi vastaan estämään minua sitä tekemästä. Jos menen sinne, niin sorran ensiksikin tytön viattoman sydämen. Jo tämä seikka yksin tuottaisi omantunnon vaivoja. Sitä paitsi panisin alttiiksi oman elämäni, tavarani ja kunniani. Mahdollista on myöskin, että kilpailijani ampuisi minut salaa kuoliaaksi tai juopunut isä lennättäisi minut ilmaan yhdessä tehtaansa kanssa; mutta hyvin luultavaa on, että he kielittelisivät perheelleni; menettäisin vaimon, lapset sekä appenikin ja sitte joutuisin minä mieron teille. Jos taas kirjoitan vekseliin ihanan silmäparin tähden väärän nimen, niin pelkäisin joka hetki, että salaisuuteni tulee ilmi, ja jos se tulisi tiedoksi, niin ei minulla olisi muuta neuvoa, kuin ampua heti luoti otsaani.
Mutta kumminkaan en voinut karkottaa mielestäni tuota seikkaa.
Jumalan kiusaamista on joka askel, jonka astun, ja kuitenkin yllyttävät kaikki ajatukseni minua eteenpäin. Tiedän, että olen mieletön, järkeni on poissa.
Mitä useampi päivä kuluu minun häntä näkemättä, sitä raivoisammaksi tulee sisässäni paha henki, joka yllyttää minua menemään tytön luokse. Minut valtasi sama tunne, joka kiihoittaa tornin huipulta alas katsovaa ihmistä hyppäämään maahan.
Eräänä aamuna löysin taas pöydältäni kirjeen, tunnetulla käsialalla kirjoitettu osoite päällä, jommoisia kirjeitä Kozák tavallisesti lähetti. Sisässä oli nimeni ja virkani näin: "Petöfin hullu".
Ahaa! Tunnen tuon ulkoa kirjastakin.
"Maan keskustaan mä itsen kaivan,
Otan ruutia
Ja räjähytän ilmaan koko tämän maailman.
Ha ha' ha!"