Nähtyänsä vaunun ikkunasta Balaton järven, riemuitsivat lapset ääneensä. Näky olikin ihana, edessämme oli Unkarin meri, kuten me ylvästellen sitä nimitämme. Kirkas veden pinta kimalteli aivan kuin hopea, kun vieno tuuli pani sen karehtimaan; toisen rannan vuorten alla oli vesi tyyni kuin peili; yhtäjaksoinen puutarha sekä isompine että pienempine viinitarhoineen, kartanoineen, tornineen kuvautui ylösalasin vedessä. Solakkoja haikaria kahlaa rantojen matalalla, vitkaan siipiänsä nostellen jyrisevän rauta-hirviön lähestyessä; paimenet juottavat karjojansa, ajaen niitä veteen aina uimiseen saakka, kalastajat vetävät nuottaansa. Lapset kiipeevät selkääni huutaen: "kas, tuolla on Balaton-Füredin kylpylaitos!" — Minulla oli täysi työ höyrylaivalla pitäessäni heitä koolla, kunnes laiva saapui Füredin rantaan.
Tähän aikaan on Füred ihanin, vaikka harva ihminen sitä tietää. Ruusumetsät ovat täydessä kukassa; oikea Kazanlik. Harvoja ihmisiä on kävelyllä, mutta sitä useampia satakieliä.
Heti perille päästyämme ryhtyi vaimo-kultani työhön, johon ei minun tarvinnut puuttua, mistä seikasta olen hänelle ikuisesti kiitollinen, nimittäin matkapakkojen avaamiseen; silloin ovat mies ja lapset vain tiellä. Minulta ei vaadittu muuta kuin viedä lapset ulos kävelemään kanssani: ja sitte kylpemään.
Mikä ilo näille Sisseran sotilaille, kun pääsivät vapauteen "isä-kullan hoidon alle!" Äiti näytti pitäneen poikansa kurissa! Kun he ovat minun hoitoni alla, on heillä täysi vapaus. Siksipä he riemuitsevat kun minä palaan kotia. Vanhin, hurja poika, on aika voimistelija; jo kaksi kertaa on kätensä ollut poissa sijaltaan ja otsassaan on iso arpi. Kirjoja rakastaa hän yhtä paljo kuin pukki puukkoa. Vasta viimeisellä hetkellä lukee hän läksynsä, mutta vastaa aina rohkeasti; vastaako hän kirjan mukaan, se on toinen asia. Sen hän on minulta perinyt. Keskimmäinen taasen tulee äitiinsä. Sangen ahkera ja sävyisä poika. Mistä vain kirjan saa kynsiinsä, sen hän on oikein syödä. Taskunsa ovat aina täynnä leivän palasia, joita hän säästää tulevien pahojen päivien varaksi. Hänellä on niin suuri kyky laskentoon, että hän kerran pöytäni ääressä laski seuraavan esimerkin: jos "vanhan korttelin" mitta viiniä maksaa 25 kr ja jos joku on tottunut juomaan päivälliseensä "uuden korttelin" viiniä, niin montako decilitraa hän saa juoda 37 1/2 kreutzerin hintaista sammuttaakseen janoansa? Tätä en ole vielä käytännöstäkään oppinut. — Nuorimmasta tulee runoilija: pelkkää haaveilemista ja tunteellisuutta. Hän itkee ilman syyttäkin ja pitää minusta erittäin paljon. Pienenä ollessaan hän makasi aina minun vuoteessani eikä sallinut kenenkään muun vaatettaa itseään kuin minun. Mihin ikänä istahdan niin hän kohta kiipee polvelleni. Muuten on hän kovin tarkka, kaikki hän näkee, mitä ei muut havaitse. Kävellessämme valokuvaajan asunnon editse puistossa, vetää hän kerran minua ison kaapin luo, missä hän jo kaukaa tunsi ison valokuvaryhmän, jossa me olemme yhdessä kuvatut. Minun täytyi luvata, että tänä vuonna taas annamme valokuvata itsemme yhdessä. Sitte vein heidät kylpemään. Vanhin ui kuin saukko, tuskin saa häntä houkutelluksi nousemaan vedestä, mutta keskimäinen laskee tarkoin, montako minuuttia saa olla niin ja niin monta astetta lämpimässä vedessä, siihen katsoen, montako astetta liikaa lämmintä saa haihtua ruumiista, jotta uiminen karaisisi sitä, muuten se veltostuu. Nuorinta taasen, jonka minä itse vein veteen, ei saanut irti kaulastani, hän huusi yhä: "voi isä, voi rakas isä kulta, mennään pois vedestä, minä kuolen". Jo näin nuorella ijällään kauhistuu runoilija vettä. Kylvettyämme kävelimme hetken puistossa haeskellen sileitä pikkukiviä, istuimme sitte maahan ja minä opetin pikku Mikkoa leikkimään niillä.
Matkapakkojen avaamistyöstä sai äiti parka tavallisen päänkivistyksensä, ja se kestää koko yön; mutta päänkivistystä osaan minä parantaa yhtä hyvin kuin koko kollegio lääkäreitä. Nuorin poika tuli taas kanssani maata eikä aamulla tahtonut päästää minua sängystä. Aamulla täytyi minun taas vaatettaa häntä. Vaimoni oli hieman kalpean näköinen yöllisestä päänkivusta. Näin ollen oli paha jättää häntä. Mutta hän joudutti minua itse. Hän oli jo laittanut kahvinkin valmiiksi. Laivalla soitettiin jo ensimmäinen kerta. Nuorin ei tahtonut millään muotoa irtaantua minusta, vaan pyysi minua viipymään vielä yhden päivän siellä. Hän käski katsoa, kuinka paha ilmakin on! Balaton järvi lainehtii. Tulee myrsky. Laiva uppoo. Minä hukun. Sitte alkaa hän itkeä. Viimein vaatii hän minua ottamaan hänet mukaani. — Se vielä puuttuisi! — Mutta järkevä vaimoni teki loppu puuhistamme. "Veisitkö hänet sinne mukanasi valtiopäiville!" — Se on totta! Enhän anna olekaan lasten-opettaja, vaan isänmaan ystävä.
Jo soi toisen kerran. Poikaseni, minun pitää mennä. Kaikki seurasivat he minua höyrylaivalle ja astuivat kanssani sisäänkin. Syleily ja jäähyväiset kestivät, kunnes laiva jo teki lähtöä; siis tulivat he saattamaan minua Siöfokiin saakka. Jos olisin sanankin sinne päin sanonut, niin olisivat he tulleet Budapestiin saakka.
Siöfokissa viivähtäessämme pisti päähäni hyvä ajatus: entä jos lähettäisin täältä esimiehelle sähkösanoman, että jätän luottamustoimeni "huonon terveyteni tähden", (vaikka tunnen olevani hyvinkin hyvissä voimissa); parlamentti saa nähdä, miten se voi tulla aikaan ilman minutta. Sitte takaisin "cum gentibus" Balaton-Fürediin!
Vahinko vaan, etten koskaan joudu tuumasta toimeen.
Illalla olin taas "kotona" Budapestissä.
Ei mitään kirjettä minulle — Jumalan kiitos!