Muuta puhetta ei ollut keskenämme kuin: "missä on pikku laukku? Täälläkö on iso koppa? Kellä ovat plaidit? Kenen tämä lakki on? Missä tuo lapsi juoksentelee? Älä eksy, taikka jäät tänne! Kuka ei ole vielä saanut suurusta? Missä on Liisa? Miks'ei hän juo kahviansa? Oletteko te kantajani? Ettekö? Käskekää sitte n:ro 7 tänne! Viinuri! Tuossa maksu! Kohta soitetaan! Mitä issikalle tulee? Vaihtakaa pian! Älä ota tuota laukkua, se on tuon herran! Älkää unhottako sateenvarjoa? Minä otan tämän lapsen, ota sinä tuo toinen; kun ette vaan tulisi tallatuiksi ahdingossa! Ensimmäinen kilistys… Tulkaa Jumalan nimessä perässäni! Hoi konduktööri! Mikä vaunu menee Siöfokiin? Ei tupakoitsijain vaunua. Tulkaa sisään yksi toisensa perästä! Joko kaikki on täällä? — Tuossa juomarahaa! Vaunu on täynnä! Ei ole sijaa." Vasta kun toisen kerran kilistettyä ovet suljettiin ja he huomasivat että minä jäin sisään, alkoi taas konsertti: "kas kas, isä tulee muassa? isä tulee meitä saattamaan", ja taas alkaa kaulastani riippuminen ja jaloilleni astuminen. Näin suurta uhrausta he eivät minulta olleet odottaneet. "Tuleeko isä kanssamme Siöfokiin saakaa?" — "Tulen vaikka Fürediin". — Nyt kysyttiin jo "jäätkö sinne kanssamme myöskin?" Vaimoni käski heidän olla vaiti, sillä isällä ei nyt ole aikaa jäädä; sitä siinä, kun hän tulee heitä saattamaan sinne saakka. Hänen täytyy olla joka päivä valtiopäivillä. Rauhoittava katse täynnä autuutta, osoitti miten onnelliseksi on hänet tehnyt tämä rahtunen perheenisän velvollisuutta…
Junan kiitäessä eteenpäin istuimme vastapäätä toinen toistamme; rakas vaimoni alkaa esitellä kotioloja, ja antaa Budan ja Sjöfokin välillä niin tarkan selityksen taloudellisesta tilastamme, etten ole täydellisempää kuullut talousministeriltäkään.
Oraat ovat sangen lupaavat, kevätkylvö itänyt hyvin, viiniköynnöksiä ei ole halla pannut; vasikat ja naudat ovat hyvin kestäneet talven; menneen- ja toisvuotisesta viinistä saa jo hyvän hinnan, mutta parasta on pitää vielä myymättä, sillä hinta nousee yhä; villojen kaupan on jo eräs Pestin kauppias tehnyt ja kymmenen floriinia korkeammasta hinnasta kuin viime vuonna; kontrahti on täällä muassa, ei muuta tarvita kuin allekirjoitukseksi. Vastaan ottaessaan maksaa ostaja heti neljätuhatta floriinia. Porsaista on jo eräs Nagyváradin kauppias luvannut viittä floriinia korkeamman hinnan kuin syksyllä. Tänä vuonna voimme, jollei Jumala salli meille mitään onnettomuutta tapahtuvan, maksaa suuren osan entisten katovuosien velkoja. Meille pantiin liian suuri suostuntavero, mutta rouva riiteli vastaan ja sai oikeuden; samoin sai hän vääryydellä koroitetun entisen veron vähennetyksi kolmannella osalla; viinin valmistuksen oli hän antanut urakalle, siten tulee se maksamaan vähemmän kuin palkkamiesten työ. Poikki niityn oli hän kaivattanut vesiviemärin, joten niitty oli tullut tuottavammaksi. Rappeutuneen myllyn oli hän antanut korjata, ja saanut siihen uuden myllärin, joka maksaa säännöllisesti arentinsa. Ansaria oli hän lakannut pitämästä, jottei enää tarvittu kallista puutarhuria. Maitoa hän ei enää myy meijeristille, joka maksaa vain juustossa, vaan lähettää kaupunkiin. Nelivetoisten vaunujen sijasta käyttää hän kaksivetosia. Summa summarum: säästöön on jäänyt senverran, että on vara kuluttaa kylpemiseenkin. Onpa vielä vara ottaa kotiopettajakin lapsia varten. Tähän asti ovat he käyneet yleistä koulua, mutta siellä raivosi usein tarttuvia tautia; nytkin pakenevat he juuri semmoista. Parempi olisi saada syksyksi perheesen joku kelpo nuorukainen, joka opettaisi vanhemmalle korkeampia tieteitä ja nuoremmille tiedon alkeita. Siihen menisi noin neljä tai viisisataa florimia.
Tähän minä vastasin, että tunnen siihen sopivan henkilön, joka ensi syksystä voi ryhtyä toimeen. Hän ei enää ole aivan nuori; eikä liioin mikään maailman valkeus; mutta hän on rakastava lapsia, eikä katso niin paljon palkkaa kuin hyvää kohtelua.
— Olkoon menneeksi, kun hän vaan on moitteeton elämässään.
— Mitä siihen tulee, ei häntä vastaan ole todellakaan mitään muistuttamista; mutta siveellinen kantansa, jos ei kohta parantamaton, ei ole juuri ensi luokkaan kuuluva.
— Siinä tapauksessa en minä päästä häntä huoneeseni!
— Päästät kun päästätkin, kultaseni, otatpa hänet vastaan vielä niin ystävällisesti, että pian saattaisit minut kadehtimaan tuota kevytmielistä heittiötä; jollei hän totta puhuen olisi oman isäni ainoa poika.
Vaimoni löi hänen kättänsä kurottavalle kädelleni sanoen: "sinä pöhkö!" mutta kuitenkin tarttui hän käteeni jää tuo hiljainen haaveileva ja autuaallinen katseensa osoitti; ettei tämä ollut hänelle mikään uutinen; varmaan oli hänen isänsä puhunut hänelle asiasta, että minä syksyllä jätän valtiopäivämies toimeni ja palaan kotia — ollakseni oma mieheni, mutta hän ei ollut uskonut sitä, ennenkuin nyt kuullessaan sen minulta. Minun puheeni hän uskoo kaikki. Jos sanoisin, etten ole kertaakaan maistanut viiniä enkä polttanut tupakkia sitte kun hänet viimeiseksi näin, niin uskoisi hän senkin.
Ilmakin suosi meitä; oli kaunis kevätpäivä.