Hän oli nainut alabasteripatsaan.

Kahdeskymmenes luku.

SUOJELUSPAHOLAlNEN.

On tosin usein tapahtunut sellaista, että joku mies on huomannut vaimonsa sydämen olevan kylmän.

Ja kenties ovat toisetkin sellaisissa tapauksissa odottaneet ajan parantavan asiat. Mitä muuta voisi talvella tehdä kuin — odottaa kevättä?

Muhamettilaisten vanhempien lapsi kun oli, oli Timea kodissaan kasvatettu muhamettilaisten tyttöjen tapaan. Aina hääpäivään asti he eivät saa nähdä miehensä kasvoja. Heiltä ei kukaan kysy, eivät vanhemmat eikä pappi eikä mies itse: "Rakastatko vai etkö rakasta?" Puolison on osoitettava hänelle kunnioitusta; mutta jos hän huomaa vaimonsa uskottomaksi, niin hän surmaa hänet. Pääasia on, että hänellä on kauniit kasvot, vilkkaat silmät, tuuhea tukka ja puhdas hengitys; sydäntä ei kukaan kysy.

Kasvatusisänsä kodissa oli Timea käynyt toista koulua. Siellä hän oppi, että kristitylle on luvallista rakkaushaaveet, vieläpä, että siihen valmistetaan tilaisuutta kaikin tavoin; mutta, että häntä, joka antautuu sen valtaan, ei paranneta kuten sairasta, vaan rangaistaan rikollisen tavoin. Hän oli saanut sen takia kärsiä.

Tultuaan Timarin vaimoksi, hän oli antautunut ankaran itsekurin alaiseksi ja kieltänyt ainoankaan veripisaran muistuttamasta muusta kuin vaimon velvollisuuksista; sillä jos hän olisi antautunut haaveiluihinsa niin olisi hänen jokainen veripisaransa ajanut hänet kulkemaan samaa tietä, jota toinen tyttö yön pimeydessä kulki kompastuen nukkuvan katunaisen ruumiiseen; ja tämä harha-askel olisi ollut hänen sielunsa kuolema. Hän tukahutti ja hautasi tämän tunteen ja ojensi kätensä miehelle, jota hän kunnioitti, jolle hän oli kiitollisuuden velkaa, ja jolle hänen tuli olla uskollinen elämäntoveri.

Sama juttu uudistuu joka päivä. Ja jokainen, joka elää sen, lohduttautuu sillä, että kevät on pian tuleva ja sulattava jään.

Häiden jälkeen lähti Mikael matkoille nuoren vaimonsa kera. He kävivät Schweizissä ja Italiassa. He tulivat takaisin samoin kuin olivat menneetkin. Ei Schweizin romantiset alppilaaksot eikä Italian tuoksuvat appelsiinilehdot antaneet hänelle mitään lohtua.